Tilaajalle

Sisäkaista vai ulkokaista? Tainionkoskentien liikenneympyrässä ajamisesta liikkuu kansan kesken useita eri versioita — Katso videolta liikenneopettaja Anttu Koistisen esimerkit siitä, kuinka ympyrästä selviää kunnialla

Etenkin Tainionkosken liikenneympyrän kivetys sekä käännös Keskuskadulta kaupungintalon ja valtatien liittymän suuntaan ovat saaneet osakseen eriäviä mielipiteitä. Etelä-Saimaa kysyi asiaa liikenneopettajalta ja kaupungilta.

Päivi Pekkanen

Opaste ohjaa Keskuskadulta Tainionkosken suuntaan yhtä kaistaa pitkin, mutta vasemmalle risteää kaksi ajolinjaa. Ympyrän  on tarkoitus ohjata liikenne ulommalle kaistalle, mutta liikenneopettaja Anttu Koistisen mukaan myös sisintä kaistaa voi ajaa, jos se on menosuunnan kannalta järkevää.

Tainionkoskentien liikenneympyrässä Imatralla on kaarreltu pian vuoden verran, mutta kaksikaistainen kiertoliittymä saa imatralaisten päät pyörälle edelleen.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut