Saatiinko villisikakanta kuriin Etelä-Karjalassa? – Metsästyksen arvioidaan harventaneen villisikoja, mutta lauha talvi voi pitää eläimet poissa silmistä

Tuoreimman kanta-arvion mukaan villisikoja on eniten Joutsenossa, Ylämaalla, Rautjärvellä ja Parikkalassa

Kai Skyttä

Muutama villisika on jo kaadettu tämän vuoden puolella muun muassa Rautjärvellä ja Parikkalassa.
Muutama villisika on jo kaadettu tämän vuoden puolella muun muassa Rautjärvellä ja Parikkalassa.

Villisikojen arvellaan vähentyneen Suomen puolella rajanpinnassa parin viime kuukauden aikana. Parikkalassa ja Rautjärvelläkin on kaadettu jo tämän vuoden puolella muutama villisika, mutta näkösälle eläimiä on antautunut harvemmin.

Riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajat Ilkka Tiainen Parikkalasta, Veikko Kovanen Rautjärveltä ja Jussi Hynninen Joutsenosta sanovat, että tilanteeseen on ehkä useampi syy.

Ensinnäkin villisiat vaeltelevat milloin Venäjän puolella rajaa, milloin Suomen puolella. Täyttä varmuutta niiden määrästä ei siten ole.

Tuoreimman marraskuun lopun kanta-arvion mukaan Etelä-Karjalan alueella olisi ollut eniten villisikoja Joutsenossa, 62 kappaletta. Ylämaalla arvioidaan olleen 50 yksilöä, Rautjärvellä 30 ja Parikkalassa 20.

Muutoksia villisikojen kuljeskeluun on saattanut aiheuttaa myös lauha talvi. Kun syötävää löytyy helposti lumettomasta maasta, sitä ei tarvitse lähteä etsiskelemään riistan ruokintapaikoilta.

– Jos villisiat pysyttelevät metsissä, näköhavaintoja voi kertyä vähemmän. Tietoa ruokintapaikoilta saadaan riistakameroiden avulla.

Villisiat ovat seurannassa

Villisiat ovat kuitenkin Ilkka Tiaisen mukaan seurannassa. Esimerkiksi Parikkalassa on kaadettu noin 100 villisikaa ja Joutsenossa 67 villisikaa viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana.

Metsästys on saattanut verottaa villisikakantaa juuri niin kuin on toivottukin. — Erkki Kiukas

Etelä-Karjalassa kaadettujen kokonaismäärä oli 303 eläintä. Tämä luku perustuu riistanhoitoyhdistysten tietoihin marraskuun lopun tilanteesta. Kaatoja ilmoitettiin kaikkialta muualta paitsi Lemin–Taipalsaaren ja Savitaipale–Suomenniemen alueilta.

Riistapäällikkö Erkki Kiukas Kymen riistanhoitopiiristä huomauttaa, että metsästys on saattanut verottanut kantaa juuri niin kuin on toivottukin.

– Villisian metsästystä on lisätty, koska ne levittävät afrikkalaista sikaruttoa. Isot sikalaumat voivat aiheuttaa myös pelto- ja metsätuhoja.

Jussi Hynninen huomauttaa, että villisiat ovat melko varmasti tulleet epäluuloisemmiksi ja pysyttelevät poissa sieltä, missä niitä on metsästetty.

Erkki Kiukkaan mukaan jää nähtäväksi, missä määrin eläimiä jolkottelee lisää itärajan takaa.

Villisikoja saa metsästää ympäri vuoden. Poikkeuksena ovat emakot, joilla on porsaat.

Ilkka Tiainen kertoo, että eläin on arka, mikä tekee metsästämisestä hankalaa.

– Se vaatii kyttäämistä pimeällä, sillä villisiat liikkuvat öiseen aikaan. Tänä talvena sula maa on hankaloittanut jälkien seuraamista.