SDP asettuu maakuntajohtajan valinnassa Satu Sikasen taakse

Uusi maakuntajohtaja valitaan kesäkuussa.

Kai Skyttä

SDP on ensimmäinen puolue, joka on ottanut kantaa Sikasen puolesta.
SDP on ensimmäinen puolue, joka on ottanut kantaa Sikasen puolesta.

Etelä-Karjalan maakuntavaltuuston sosialidemokraattinen valtuustoryhmä tiedotti tiistaina tukevansa Satu Sikasen valintaa maakuntajohtajaksi. Maakuntavaltuustoryhmän kanta muodostettiin 26. toukokuuta pidetyssä ryhmäkokouksessa.

Puolue on ensimmäinen, joka on ottanut kantaa Sikasen puolesta.

– Kahden vahvan hakijan väliltä ryhmämme päätyi tukemaan Satu Sikasta, jonka vahva osaaminen on tullut testatuksi vuosien saatossa. Tulevaisuuden haasteisiin, maakunnan kehittämiseen ja edunvalvontaan tarvitsemme maakuntajohtajan vahvaa osaamista ja verkostoitumista, mutta samalla meidän kaikkien yhteistyötä, SDP:n maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja Sanna Koskenranta kertoo tiedotteessa.

Maakuntahallitus esitti viime viikolla uudeksi maakuntajohtajaksi joko Sikasta tai Antti Kivelää. Poliittisesti sitoutumaton Sikanen työskentelee aluekehitysjohtajana Etelä-Karjalan liitossa. Ylilääkärinä Kuopiossa työskentelevä Antti Kivelä on taustaltaan keskustalainen.

Maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan 8. kesäkuuta. Maakuntavaltuustossa on 31 jäsentä, joista 8 kuuluu sosiaalidemokraatteihin.