Rauhan rannasta lähteneiden iImatyynyalus hajosi — Pelastuslaitos haki ihmiset pois, sillä jäällä ei voi vielä kävellä

Antti Varonen

Hydrokopteri haki jäälle jääneet rantaan. Arkistokuva ei liity Rauhan rannasta lähteneiden tapaukseen.
Hydrokopteri haki jäälle jääneet rantaan. Arkistokuva ei liity Rauhan rannasta lähteneiden tapaukseen.

Kaksi aikuista ja yksi lapsi jäivät jäiden ja veden varaan lauantaina Saimaalla, kun kevytrakenteiseen ilmatyynyalukseen tuli moottorivika. Toinen aluksen moottoreista, nostomoottori, hajosi kesken matkan.

Päivystävä palomestari Arto Suomalainen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että alus jäi Tiuruniemen ja Lammassaaren puoliväliin. Se oli lähtenyt liikkeelle Rauhasta Holiday Club Saimaan rannasta ja oli matkalla Imatralle päin.

Pelastuslaitoksen hydrokopteri haki järvelle jääneet maihin ja pyrki hinaamaan myös ilmatyynyaluksen rantaan.

Jäät ovat vielä niin heikkoja, ettei järveltä voi kävellä pois. Suomalainen muistuttaa, että vesi on matalammalla kuin esimerkiksi viime talvena, joten virtaukset ja jään paksuus ovat erilaisia kuin vuosi sitten.