Itärajan sulkeminen iskee kovaa kauppoihin Nuijamaantien varrella, yksi suljettiin saman tien – "Tämä on katastrofi yrityksen hengissä pysymiselle"

Liikkeitä haittaa sekä venäläisturistien loppuminen että kotimaisen kysynnän väheneminen. Laplandia Market oppi varautumista edellisestä kriisistä.

Kai Skyttä

Laplandia Marketin ovet pysyvät kiinni toistaiseksi.
Laplandia Marketin ovet pysyvät kiinni toistaiseksi.

Itärajan sulkeutuminen matkustajaliikenteeltä on ollut kova isku monille eteläkarjalaisille yrityksille. Nuijamaantien varrella sijaitsevat kaupat ovat olleet suurimpien kärsijöiden joukossa, kun venäläisturistien virta on tyrehtynyt.

Suomi sulki Venäjän-vastaisen rajansa matkustajaliikenteeltä torstaina 19. maaliskuuta toimena koronaviruksen leviämistä vastaan. Rajoituksen on tarkoitus kestää 13. huhtikuuta saakka.

Vain muutaman kilometrin päässä rajasta sijaitseva Laplandia Market sulki ovensa viime viikolla heti, kun raja oli mennyt kiinni. Lähes kaikki liikkeen asiakkaat ovat olleet venäläisiä.

Liikkeessä ei ehditty varautua matkustajavirran katkeamiseen, sillä hallituksen ilmoituksesta rajan sulkemiseen meni vain muutama päivä.

– Oli epäilys, että raja suljetaan, mutta toivoimme viime hetkeen asti, ettei se toteudu, yrittäjä Mohamad Darwich sanoo.

Koko Laplandia Marketin henkilökunta eli 64 henkilöä on nyt lomautettu.

Kai Skyttä

Liikenne Mustolan Rajamarketin pihalla on hiljentynyt.
Liikenne Mustolan Rajamarketin pihalla on hiljentynyt.

Rajamarket on toistaiseksi auki

Myös Mustolassa sijaitseva Rajamarket on venäläisturistien kulkureitin varrella. Yrittäjä Sergei Ananiev kutsuu nykytilannetta katastrofaaliseksi.

– Vaikeat ajathan nyt ovat, käytännössä mahdottoman vaikeat. Ei tätä voinut odottaa vielä kuukausi sitten, Ananiev kuvaa tuntojaan.

Rajamarketilla on Lappeenrannassa toinen liike keskustan tuntumassa. Sillä on myymälät myös Imatralla, Vaalimaalla ja Kotkassa. Henkilöstöä on lomautettu merkittävä määrä, mutta toistaiseksi liikkeet pysyvät auki.

– Ajattelemme, että meillä töissä olevilla ihmisillä on kuitenkin perheet. Monilla on myös asuntolaina ja muuta. Tämä on iso isku myös heille, Ananiev sanoo.

Samassa kiinteistössä Mustolan Rajamarketin kanssa toimii yksi Lappeenrannan kolmesta Lidl-myymälästä. Myyntipäällikkö Satu Suomisen mukaan venäläisturistien väheneminen näkyy myymälöissä.

– Asiakasmäärät ovat laskeneet, mutta kaikki Lappeenrannan kolme myymälää palvelevat normaalisti, Suominen kertoo sähköpostilla.

Kai Skyttä

Laplandia Marketin pihallekaan ei ole nyt pääsyä.
Laplandia Marketin pihallekaan ei ole nyt pääsyä.

Edellinen kriisi opetti varautumaan

Vaikka raja suljettiinkin nopealla aikataululla, Laplandia Marketissa jonkinlaiseen kriisiin oltiin osattu varautua.

Taustalla ovat kokemukset vuodelta 2014, jolloin Venäjä liitti Krimin itseensä. Seurauksena oli pakotteita, ruplan kurssin heikkeneminen ja venäläisturistien määrän väheneminen.

– Silloin meillä oli vähän hätä. Meidän kassamme ei kestänyt, ja laskuja tuli joka puolelta, Mohamad Darwich sanoo.

– Sen jälkeen ajattelin, että vastaava tilanne voi tulla ihan milloin vaan. En tietenkään ajatellut, että se voisi tulla viruksen takia.

Taloudellisen varautumisen vuoksi Laplandia Marketilla ei ole juuri nyt hätää. Olennaista on pitää kulut minimissä, sillä jokainen päivä merkitsee menetettyä myyntiä.

– Meidän pitää vain istua ja odottaa, kunnes tilanne on ohi ja rajat avataan uudelleen, Darwich toteaa.

Kai Skyttä

Mustolan Rajamarket ja Lidl ovat menettäneet asiakkaitaan rajan sulkeuduttua matkustajilta.
Mustolan Rajamarket ja Lidl ovat menettäneet asiakkaitaan rajan sulkeuduttua matkustajilta.

Ei edes kotimaanmatkaajia

Venäjältä tapahtuvan ostosmatkailun määrässä on siis tapahtunut ennenkin muutoksia. Kauppojen tilannetta vaikeuttaa kuitenkin nyt myös se, että paikallinen kysyntä on vähentynyt.

– Ihmisiä kehotetaan olemaan kotona. Se on epidemian laajentumisen kannalta ihan jees, mutta yrityksen hengissä pysymisen kannalta katastrofi, Sergei Ananiev sanoo.

Ananiev uskoo useiden yritysten menevän kriisin myötä konkurssiin ja työttömyyden kasvavan huomattavasti. Yksi takaisku lisää on se, ettei mökkelijöitä saavu enää Uudeltamaalta.

– Ikäviä asioita tapahtuu ympäri Suomea, mutta varsinkin Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilla. Täällä vaikuttavat kaikki nämä rajoitukset.

Ananievin mukaan Rajamarketissa jatketaan taistelua viimeiseen saakka.

– Meillä on hyvä, ammattitaitoinen porukka, joka jatkaa työntekoa. Mutta tilanne on erittäin vaikea.