Pääkirjoitus: Entä jos ensi kesänä ei ole tapahtumia?

Koronavirus saattaa muuttaa suomalaista kesää dramaattisesti. Jos korona pitää Suomea otteessaan vielä toukokuussa, saattaa olla, että sitkeimmätkin kesätapahtumien järjestäjät lyövät hanskat tiskiin. Maanantaina Järvenpään puistobluesin järjestäjä ilmoitti, ettei viisipäiväistä puistotapahtumaa ole ensi kesänä.

Suomessa järjestetään tuhansia kesätapahtumia. Niiden mittaluokka vaihtelee sata tuhatta kuuntelijaa keräävistä musiikkifestareista pieniin kylätapahtumiin. Jos tapahtumia ei ole, seuraukset ovat massiiviset.

Tapahtumat työllistävät täysipäiväisesti suuren joukon ihmisiä. Niiden välillinen talousvaikutus on vielä mittavampi. Tapahtumissa vierailevat ihmiset kuluttavat rahaa paikallisiin palveluihin.

Lisäksi korona vaarantaa myös kesään lähtemättömästi kuuluvia perhejuhlia eli valmistujaisia, ripillepääsyjuhlia ja kesähäitä. Jos näitäkään ei pystytä järjestämään, moni pitopalveluyritys, kukkakauppa ja vaatekauppa menettää kesän aikana merkittävästi tulojaan.

Suomessa ja maailmalla on jo keksitty korvaavia korona-ajan kokoontumistapoja. On virtuaalisia illanistujaisia, työporukoiden videokahvipausseja ja vanhusten palvelutalon ikkunoiden takana järjestettyjä teatteriesityksiä.

Kesään kuuluu kuitenkin se, että tapahtumia pidetään taivasalla ja suomalainen luonto toimii niiden kulissina. Virtuaalinen puistoblues ei oikein tunnu houkuttelevalta ajatukselta.

Kesään on vielä aikaa. Silti jo nyt on selvää, että tulevassa kesässä on jossain määrin koronaleima. Itsestään selvinä pidetyt asiat väistyvät, kun kutsumattomaksi vieraaksi on ilmaantunut viheliäinen virus.

Kesää odotellessa kannattaa jokaisen tehdä kaikkensa viruksen leviämisen estämiseksi. Sitä kautta voi elätellä toivetta, että ainakin loppukesällä voisi kohdata muita ihmisiä muuallakin kuin puhelimen tai tietokoneen näytöillä.

pekka.lakka@kaakonviestinta.fi