Vihaiset harakat ja varikset hyökkäsivät iäkkään naisen kimppuun Imatrankoskella: ”Menin vähän shokkiin, kun 4–5 lintua nokki päälakea”

Linnut kävivät myös auttamaan tulleen naapurin kimppuun. Poliisi määräsi linnut lopetettavaksi.

Anu Pakarinen

Raili Lindberg on tapahtuneesta vieläkin järkyttynyt.
Raili Lindberg on tapahtuneesta vieläkin järkyttynyt.

Imatralainen Raili Lindberg joutui ikävän hyökkäyksen uhriksi viikko sitten kotikulmillaan Imatrankoskella.

Lindberg oli käynyt kaupassa ja palaamassa samaa reittiä kotiin.

Matka keskeytyi Jutinkadulta Pasinkujan suuntaan lähtevällä kevyen liikenteen väylällä, kun 4—5 kookasta lintua hyökkäsi hänen kimppuunsa.

Harakat ja varikset hyökkäsivät Raili Lindbergin kimppuun Jutinkadulta Pasinkujan suuntaan lähtevän pyörätien alussa viikko sitten keskiviikkona.
Harakat ja varikset hyökkäsivät Raili Lindbergin kimppuun Jutinkadulta Pasinkujan suuntaan lähtevän pyörätien alussa viikko sitten keskiviikkona.

Lindbergin mukaan kyse oli harakoista, mutta kuvauksen perusteella joukossa oli nähtävästi myös variksia.

— Naapuri yritti varoittaa ja huutaa parvekkeelta, että älä mene sinne pyörätielle. En saanut selvää, kun linnut huusivat, eikä kuulokaan ole enää niin tarkka. Jatkoin matkaa, jolloin linnut hyökkäsivät kynnet levällään. Ne kävivät hyppimään päälaellani ja nokkimaan, Lindberg kertoo.

Auttajaakin nokittiin

Lindberg yritti suojautua kyyristymällä alemmas, mutta linnut eivät hellittäneet. Hän kertoo menneensä shokkiin ja huutaneensa apua.

— Menin vähän shokkiin, kun 4—5 lintua nokki päälakea. Naapuri yritti tulla auttamaan, mutta linnut nokkasivat häntäkin.

Hyökkäys loppui vasta, kun Lindberg pakeni kevyen liikenteen väylää eteenpäin, hiukset, kaula ja vaatteet veressä.

— Olin yltä päältä veressä. En oikein tiennyt mitä tehdä. Soitin sitten Imatran kaupungille, Lindberg kertoo.

Poliisi puuttui tilanteeseen

Nähtävästi Imatran kaupunki ilmoitti asiasta poliisille, sillä paikalle tuli pian poliisipartio.

Päänahassa on yhä useita rupia muistona viikko sitten tapahtuneesta hyökkäyksestä.
Päänahassa on yhä useita rupia muistona viikko sitten tapahtuneesta hyökkäyksestä.

Konsultoituaan valvontaeläinlääkäriä Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen yleisjohtajana tuolloin toiminut komisario Timo Kuokkanen määräsi linnut lopetettavaksi, koska muutakaan keinoa ongelman poistamiseen ei ollut saatavilla. Vaarana oli, että tätä jatkuisi koko kesän, Kuokkanen sanoo.

— Sain vaikutelman, että linnut olivat aggressiivisia ja tätä oli jatkunut jo vähän aikaa. Oli useampia ihmisiä, jotka olivat saaneet vertavuotavia haavoja päähän.

Poliisipartion tekemän raportin perusteella yksi varis ammuttiin. Muiden kohtalosta ei ole tietoa.

Puu nurin, toivoo Lindberg

Raili Lindberg kertoo käyneensä lääkärissä tällä viikolla. Haavat puhdistettiin, ja hän sai jäykkäkouristusrokotuksen ja lääkekuurin.

Hän on tapauksesta vieläkin järkyttynyt.

— Ajatuksissani olin menossa taas samaa reittiä, kun linnut rupesivat taas raakkumaan. Sitten havahduin ja lähdin äkkiä pois.

Olisiko pesä tuossa?
Olisiko pesä tuossa?

Hän tietää vanhastaan lintujen olevan aina tähän vuodenaikaan aggressiivisia tässä samassa paikassa. Syynä lienee pesä, joka sijaitsee aivan pyörätien vieressä. Uhkaavia tilanteita on ollut Lindbergin mukaan ennenkin, mutta koskaan ennen hän ei tiedä lintujen hyökänneen näin pahasti kenenkään kimppuun.

— Saisivat kaataa koko puun!

Komisario Timo Kuokkasen mukaan episodi on varsin poikkeuksellinen.

Jos harakoista, tai variksista, on vielä vaaraa ihmisille, hän kehottaa soittamaan 112:een.

Sen jälkeen poliisi tulee paikalle katsomaan, mitä on tehtävissä.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut