Uudet asuinliiketalot voivat korvata Weeran ja Armadan kauppakeskukset

Kai Skyttä

Kauppakeskus Weera tyhjenee hiljalleen. Lähtöä tekevät sekä italialainen ravintola Con Amore että vaateliike Vero Moda.
Kauppakeskus Weera tyhjenee hiljalleen. Lähtöä tekevät sekä italialainen ravintola Con Amore että vaateliike Vero Moda.

Lappeenrannan ydinkeskustaan suunnitellaan lisää suuria asuinliiketaloja. Tällä kertaa asialla on Kiinteistökehitysyhtiö City Kauppapaikat, joka omistaa Weeran ja Armadan kauppakeskukset sekä hotelli Cumuluksen ja ravintola Amarillon kiinteistöt.

Yhtiön toimitusjohtaja Raimo Sarajärvi kertoo, että kaavamuutoshakemukset jätetään Lappeenrannan kaupungille vielä ennen kesälomakautta. Jos hankkeet etenevät ongelmitta, uudet kiinteistöt saadaan käyttöön 2020-luvun alkuvuosina.

Mittaviin suunnitelmiin liittyy myös Karjalankulma, jonka ostamiseen tähtäävistä neuvotteluista kiinteistökehitysyhtiö on tehnyt aloitteen Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiölle. Säätiön hallitus ei ole toistaiseksi ottanut kantaa asiaan.

Karjalankulman uusi kaava valmistui viime vuonna, ja se mahdollistaa kuusikerroksisen talon rakentamisen Oksasenkadun varrelle. Samaa kerroslukua on noudatettu viime vuosina monissa muissakin ydinkeskustan rakennushankkeissa.

Valmistautuminen tulevaan näkyy jo kauppakeskuksissa. Tyhjeneviin liikehuoneistoihin ei enää etsitä pitkäaikaisia vuokralaisia.

Lue lisää päivän lehdestä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksesta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.