Henkilöauto vajosi Saimaaseen, kuljettaja ja matkustaja pelastuivat, pelastuslaitos varoittaa Tiuruniemen edustan heikoista jäistä

Hanna Koikkalainen

Jäihin uponneesta autosta näkyi vielä osa pelastuslaitoksen tullessa paikalle.
Jäihin uponneesta autosta näkyi vielä osa pelastuslaitoksen tullessa paikalle.

Hanna Koikkalainen

Ylipalomies Juha-Pekka Tyysjärvi kävi sukeltamassa auton luona Saimaan pohjassa.
Ylipalomies Juha-Pekka Tyysjärvi kävi sukeltamassa auton luona Saimaan pohjassa.

Henkilöauto vajosi Saimaan jäihin Joutsenossa Tiuruniemen edustalla iltapäivällä kolmen maissa. Auton kyydissä olleet kaksi henkilöä selvisivät jalat märkinä tukevalle jäälle, mutta auto vajosi pohjaan parin metrin syvyyteen.

Auto kiikkui vielä avannon reunalla Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen tullessa paikalle, mutta vajosi lopullisesti ennen kuin paikkaa edes ehdittiin merkata. Palomiehet sukelsivat tarkistamaan pohjaan keula edellä painuneen ajoneuvon.

— Vettä on kahdesta kolmeen metriä, ja lähimpään rantaan noin 50 metriä. Sitä ei pysty pelastuslaitoksen vehkeillä vinssaamaan pois, vaan sen pois nostaminen jää omistajan vastuulle, päivystävä palomestari Juuso Punnonen kertoo.

Pelastuslaitos tekee autosta ilmoituksen ympäristöviranomaisille mahdollisten öljyvahinkojen varalta.

Jää Tiuruniemen edustalla on paikoin hyvinkin ohutta, jopa alle senttimetrin, sillä paikalla on voimakkaita virtauksia Vuoksesta johtuen.

Aiempinakin talvina ajoneuvoja on uponnut samoilla vesillä. Pelastuslaitos varoittaakin jäällä autoilemisen ja liikkumisen vaaroista.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.