Etelä-Karjalassa kaksi uutta koronatartuntaa, joista toinen yliopistolla – Skinnarilan kampusalueella ei kuitenkaan altistumisia

Etelä-Karjalan kolmas vähintään viiden tartunnan kunta on Luumäki, joka nousi THL:n listalle perjantaina.

Anu Kiljunen

Kasvomaskien käyttö on Etelä-Karjalan koronatilannekuvaryhmän mukaan vielä vähäistä maakunnassa.
Kasvomaskien käyttö on Etelä-Karjalan koronatilannekuvaryhmän mukaan vielä vähäistä maakunnassa.

Etelä-Karjalan todennettujen koronatapausten määrä nousi perjantaina kahdella, joka nostaa Eksoten alueen kokonaistartuntamäärän 118:aan.

– Toinen tarunta on peräisin Etelä-Karjalan ulkopuolelta ja toinen perhepiiristä maakunnan sisällä, kertoo Ekosten ylilääkäri Sami Raasakka.

Toinen tartunnoista on yliopistolla, mutta se ei ole aiheuttanut Raasakan mukaan LUT-yliopiston kampuksella Skinnarilassa laajaa altistumisketjua. Myöskään toinen uusi tartunta ei ole altistanut suurta määrää ihmisiä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kuntakohtaiseen koronataulukkoon lisättiin perjantaina Luumäki, jossa ylittyi nyt viiden tartunnan määrä. Taulukon mukaan Etelä-Karjalan tartunnoista on 73 Lappeenrannassa ja Imatralla 18. Kunnista ei näytetä tietoja jos tapauksia on alle viisi.

Edelleen perusvaiheessa

Etelä-Karjalan alueellinen COVID-19 tilannekuvaryhmä kokoontui torstaina 19.11. ja totesi koronavirusepidemian olevan Etelä-Karjalan alueella edelleen perustasolla.

– Jos Etelä-Karjalan tilannetta verrataan pääkaupunkiseudun tilanteeseen, meillä otetuista näytteistä tehdyt positiiviset koronatulokset ovat noin kymmenesosa pääkaupunkiseudun luvuista, Raasakka sanoo.

Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Tilannekuva päivitetään Etelä-Karjalassa seuraavan kerran 26.11.2020.

Etelä-Karjalassakaan ei kannata Raasakan mielestä tuudittautua hyvään tilanteeseen, vaan perusvaiheen ohjeista kannattaa pitää tiukasti kiinni.

– Turvavälien noudattaminen, huolellinen ja riittävän usein tapahtuva käsienpesu tai tarvittaessa käsihuuhteen käyttö.

Tilannekuvaryhmän mukaan kasvomaskien käyttö Etelä-Karjalassa on vielä vähäistä. Niiden käyttöön tulee sen mukaan kiinnittää huomiota etenkin kaupoissa ja kauppakeskuksissa liikkuessa, sisätiloissa tapahtuvissa harrastuksissa sekä muussa vapaa-ajanvietossa, joukkoliikenteessä sekä yksityisjuhlissa.

– Ihmisten liikkuminen niin muualta Etelä-Karjalaan kuin täältä maakunnan ulkopuolelle on aina riskitekijä koronan leviämisessä. Tilanne saattaa äkkiäkin muuttua aivan toisenlaiseksi, Raasakka sanoo.

Kommentoidut