Rahtilaivat pääsevät jo ensi talvena leveämpään ränniin Saimaalla — Jäätä murtaa moottoroidulla irtokeulalla varustettu hinaaja Calypso

Uusi moottoroitu irtokeula tuo lisätehoa jäänmurtoon. Calypso-hinaaja on valmistunut vuonna 2002.

Havainnekuvassa näkyy irtokeula, joka on liitettynä Calypso-hinaajan "nokkaan". Havainnekuva ILS Ship Design & Engineering.

Jäänmurto Saimaalla harppaa ensi talvena kerralla nykyaikaan, 2000-luvulle.

Uusi moottoroitu irtokeula asennetaan Calypso-hinaajaan, joka on valmistunut merihinaajaksi vuonna 2002.

Uuden irtokeulan on suunnitellut ja tilaa Liikennevirasto.

Calypso kuuluu turkulaisen varustamon, Oy Alfons Håkans Ab:n laivastoon, ja alus löytyi aisapariksi viime kesän kilpailutuksessa.

Ylitarkastaja Jukka Väisänen Liikenneviraston talvimerenkulkuyksiköstä korostaa, että irtokeula ja puskija saavat yhdessä aikaan entistä leveämmän 12,6-metrisen rännin.

Sen ansiosta rahtiliikenteen kulku Saimaan syväväylän jäissä helpottuu, ja muun muassa polttoainetta kuluu vähemmän.

Hyödyt on varmistettu muun muassa jäämallikokeissa. Tulokset pitävät melko hyvin kutinsa myös käytännön jäänmurrossa.

Väisänen pitää mahdollisena, että paremmat olosuhteet rännissä kasvattavat teollisuusyritysten ja varustamoiden kiinnostusta talvirahteihin Saimaalla.

Kaikki on syväväylän ja Saimaan kanavan puolesta valmista vuosien 2019— 20 purjehduskaudelle.

— Se on myönteinen signaali yrityselämän suuntaan.

Tehokas ja ketterä kaksikko

Uusi irtokeula valmistuu vuoden lopulla Turun Korjaustelakalla.

Siellä myös Calypso-hinaaja saa valmiudet ottaa irtokeulan kiinni nokkaansa.

Nykyaikaisen tekniikan ansiosta kaksikko hakkaa tehoiltaan ja ominaisuuksiltaan jopa Saimaan ensimmäisen jäänmurtajan, Arppen, tehot. Murtaja eli kultapäiviään 1980— 1990-luvuilla.

Sekä irtokeula että puskija porskuttavat omilla moottoreillaan.

Lisäksi kummankin potkurit ja potkurivirta työntävät jääkimpaleita sivuun syväväylän uomasta, joten ne pystyvät ikään kuin auraamaan jäätä, eivät vain särkemään sitä.

Calypso syrjäyttää tehoillaan myös kevyesti nykyisen jäänmurtaja-armadan päällikköaluksen, Protectorin, vaikka on kymmenisen metriä lyhyempi.

Jukka Väisänen summaa, että 13-vuotias Calypso on ketterämpikin kuin 52-vuotias Protector.

— On tosiasia, että ikä tulee vastaan.

Käyttökelpoinen ratkaisu myös merellä

Moottoroitu irtokeula on uutta ajattelua, joka ei tuo ratkaisua ainoastaan jäänmurtoon Saimaalla, vaan myös meriolosuhteissa.

Numeroa isompi keula voidaan asentaa numeroa isompaan hinaajaan. Näin tuumii varustamo Oy Alfgons Ab:n varatoimitusjohtaja Jarkko Toivola.


Toivola näkee niin, että irtokeula tuo emäalukseen lisää tehoja ja ketteryyttä.

— Toisaalta ”nokka” on irrotettavissa talvikauden jälkeen, mikä vapauttaa hinaajan toisiin tehtäviin.

Toimintamalli edellyttää varustamolta lisäasennuksia. Siten hyvällä katsotaan, että myös rahtaussopimukset jäänmurrossa pitenevät muutamasta vuodesta kymmeneen vuoteen.

Haussa myös kaksi pienempää murtajaa

Saimaan jäänmurtoon etsitään edelleen uuden voimanpesäkaksikon rinnalle kahta muuta murtajaa.

Liikennevirasto haki niitä kilpailutuksen avulla jo viime kesänä.

Hakukierros jäi yllättäen tuloksiltaan vaisuksi, sillä useampi varustamo oli päätellyt, että tilaus olisi ollut jo etukäteen pedattu turkulaisvarustamolle. Niin ei ollut.

Ylitarkastaja Jukka Väisänen myöntää, että viimevuotinen kilpailutus harmittaa hieman vieläkin. Valmisteluun käytettiin paljon aikaa ja vaivaa.

— Ainoa etu on, että nyt tiedämme, millaisia ratkaisuja on saatavilla ja mitä ei. Asiaa ryhdytään viemään eteenpäin keväällä.

Jo nyt on Väisäsen mukaan varmaa, että myös muiden Saimaalle tulevien murtajien täytyy nuorentua ja vastata tämän päivän vaatimuksiin.

Kolme murtajaa riittää, jos liikennemäärät säilyvät Saimaan talvimerenkulussa kutakuinkin nykyisissä määrissä.

Juuri päättynyt vuosi toi tilastoihin hienoisen kolmen prosentin kasvun.

— Jos avustettavia rahtialuksia tulee pysyvämmin lisää, niin sitten on aiheellista harkita lisäystä murtajakapasiteettiin.