Keskustan Karjalan piiri ajaa Parikkalan rajanylityspaikkaa laajemmin auki — Vaikutus Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon matkailuun ja metsäelinkeinoon olisi merkittävä

Rajavartiolaitos vastustaa, koska toiminnan laajentamiseen ei ole osoitettu lisäresursseja.

Petri Vanhanen

Keskustan Karjalan piiri haluaisi avata Parikkalan rajanylityspaikan kansainväliselle liikenteelle. Arkistokuva.
Keskustan Karjalan piiri haluaisi avata Parikkalan rajanylityspaikan kansainväliselle liikenteelle. Arkistokuva.

Keskustan Karjalan piiri ajaa Parikkalan rajanylityspaikan avaamista kansainväliselle liikenteelle.

Piirin mukaan ylityspaikan merkitys Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntien aluetalouksille on suuri, koska molemmissa on metsäteollisuudella ja matkailulla suuri rooli. Vilkkaampi rajanylityspaikka kehittäisi Saimaan ja Laatokan alueiden matkailua ja niistä muodostuisi yhdessä vaivaton, nopea ja vetovoimainen matkailualue Euroopasta ja Kauko-Idästä saapuville matkailijoille. Työllistävä vaikutus olisi alueelle merkittävä.

— Parikkalan Keskusta on ajanut tätä asiaa todella sitkeästi ja pitkään. Parikkalassa on kykyä, rohkeutta ja sisua. Vaikka päätökset vielä puuttuvat, tapaus on loistava esimerkki kunnallisesta edunvalvonnasta. Keskustan Karjalan piiri tukee Parikkalan kuntaa, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntaliittoa edunvalvontatyössä, kansanedustaja Ari Torniainen toteaa.

Piiri muistuttaa, että Venäjän puolella on investoitu teihin. Uudet tiet luovat Parikkalan kautta kilpailukykyisen reitin Pietarista myös Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Suomeen.

Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa metsäteollisuudella on erittäin suuri merkitys. 

— SDP:n Antti Rinne on puhunut siitä, ettei hakkuita saisi Suomessa lisätä. Rinteen puheet on otettava vakavana uhkana maakunnan metsäklusterille. Keskusta ei ole samaa mieltä SDP:n kanssa. Keskustan linja Suomen metsien kasvatuksen suhteen on kestävä – hiilinieluja kasvattava. On tärkeää turvata metsäteollisuuden raaka-aineen saanti ja osaltaan Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistäminen luo turvaa tuossa kohtaa, puntaroi Keskustan Karjalan piirin puheenjohtaja Jouni Kemppi.

— Keskusta on maakuntien puolue. On hienoa havaita, että Parikkalan kunnan edunvalvonta-asiat nousevat esiin sekä Keskustan Karjalan piirissä että Suomen Keskustassa. Hyvät aikeet eivät riitä, päätökset puuttuvat, kiteyttää Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg.

Rajavartiolaitoksen päällikkö Ilkka Laitinen sanoi viikko sitten Etelä-Saimaan haastattelussa hyvin selvästi, että Parikkalan rajanylityspaikkaa ei kansainvälistetä. Hänen mukaansa siihen ei ole rahaa.