Taipalsaarella entinen Rantaravintola Ankkuri saa uudet yrittäjät ja on elokuuhun mennessä Ulappa

Uudet yrittäjät ovat Nina Salakari ja Heidi Hurme.

Helmi Muhonen

Rantaravintola Ulappa odottaa vielä nimeään ulkoseinään.
Rantaravintola Ulappa odottaa vielä nimeään ulkoseinään.

Taipalsaarella entinen Rantaravintola Ankkuri on saanut uudet yrittäjät. Saimaanharjulla, Saimaan rannalla sijaitseva ravintola avaa ovensa viimeistään elokuun alussa. Uusi ravintola on nimeltään Rantaravintola Ulappa.

Uusilla yrittäjillä, Nina Salakarilla ja Heidi Hurmeella, on molemmilla kokemusta ravintola-alalta, mutta oma yritys on kummallekin ensimmäinen. Entisen Rantaravintola Ankkurin yrittäjät Vesa Kukkonen ja Tanja Vehmasvaara lopettivat ravintolanpidon kaksi vuotta sitten.

— Ulapassa jatketaan lounastarjoilua arkisin, kuten Ankkurissa, mutta lisäksi ravintolaan tulee ruokalista, Nina Salakari kertoo.

Ulapalla on myös anniskeluoikeudet.

Nyt ravintolassa on tehty pintaremonttia. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tähtäimessä on saada ravintola auki heinäkuun viimeisenä lauantaina.

Alkuvaiheessa ravintolaa pyörittää yrittäjien lisäksi ainakin yksi työntekijä. Salakari kertoo, että työvoiman tarvetta arvioidaan, kun ravintolatoiminta on saatu käyntiin.

— Ankkurin paikalle on odotettu ravintolaa. Monet ihmiset ovat iloksemme ilmoittautuneet auttamaan, Salakari kiittää.

Ulapan kiinteistö on yksityisessä omistuksessa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset