Armilan paloaseman pihalle nousee väistötila — Paloaseman sisäilmaongelmia paikataan parakilla uuden itäisen aseman valmistumiseen asti

Osa Armilan paloaseman tiloista on ollut käyttökiellossa jo pidempään. Miehistön valmiustiloja siirretään nyt väliaikaisesti tilaelementtiin.

Paula Humberg

Sisäilmaongelmista kärsivän Armilan paloaseman tontille tulee helmikuussa tilaelementtirakennus työntekijöiden väistötiloiksi.
Sisäilmaongelmista kärsivän Armilan paloaseman tontille tulee helmikuussa tilaelementtirakennus työntekijöiden väistötiloiksi.

Armilankadun paloaseman pihalle Lappeenrannassa tulee tilaelementti helpottamaan sisäilmaongelmille altistuneen henkilöstön työskentelyä.

Vuokrattava tilaelementtirakennus pyritään saamaan paikoilleen paloaseman tontille helmi–maaliskuun aikana.

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta valitsi tilaelementin toimittajaksi Temporent Oy:n. 115 neliömetrin suuruisen elementtiratkaisun kokonaishinta on 260 660 euroa. Kokonaisuus sisältää neljä valmiushuonetta, taukotilan, toimiston ja sosiaalitiloja.

Osa paloaseman henkilökunnasta on sisäilma-altistuneita. — Timo Hämäläinen

Kiinteistöjohtaja Timo Hämäläinen Lappeenrannan Yritystilasta sanoo elementin mahtuvan paloaseman nykyiselle tontille vaikeuksitta. Hämäläisen mukaan väistötilaa tarvitaan pelastuslaitoksen miehistön valmiustiloiksi korvaamaan sisäilmaongelmaisia tiloja.

— Osa paloaseman henkilökunnasta on sisäilma-altistuneita ja tilaelementit tulevat heidän valmiustilakäyttöönsä, Hämäläinen sanoo.

Toiminta jatkuu osittain myös päärakennuksessa

Armilan paloaseman kellarikerroksen tiloja on asetettu käyttökieltoon jo aiemmin sisäilmaongelmien takia. Miehistön valmiustiloja siirretään nyt tilaelementtiin, mutta päärakennuksessa toiminta jatkuu normaalisti päiväaikaan käytössä olevissa toimistotiloissa sekä ajoneuvo-, sammutusasu- ja kalustohuoltotiloissa.

Hämäläisen mukaan tilaelementtiratkaisua tarvitaan muutaman vuoden ajaksi, kunnes Lauritsalan suunnalle kaavailtu uusi itäinen paloasema valmistuu. Mikäli suunnitelmat etenevät viivästyksittä, voisi uusi paloasema olla käytössä noin kahden vuoden kuluttua.

Nykyistä Armilan paloasemaa ei enää kannata korjata. Aiemmin on arvioitu, että sen peruskorjaus olisi maksanut noin viisi miljoonaa euroa.

Kommentoidut