Kolme aaria mäntykangasta paloi Ruokolahden Honkasaaressa, palo sai alkunsa nuotion pohjasta

Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Risto Aalto

Honkasaaren maastopalo sai todennäköisesti alkunsa nuotion pohjasta. Arkistokuva.
Honkasaaren maastopalo sai todennäköisesti alkunsa nuotion pohjasta. Arkistokuva.

Mäntykangas roihahti Ruokolahden Honkasaaressa

Maanantaina aamupäivällä Ruoholahden Honkasaaressa syttyi maastopalo. Pelastuslaitoksen arvion mukaan se sai alkunsa nuotion pohjasta.

Kaikkiaan Honkasaaressa ehti palaa kuivaa mäntykangasta noin kolmen aarin verran.

Asiasta hätäkeskukseen soittanut ihminen suoritti kuitenkin alkusammutuksen, ja sen ansiosta palo ei päässyt leviämään muualle. Palo ei aiheuttanut myöskään henkilövahinkoja.

Hätäkeskus sai asiasta tiedon noin puoli yhdentoista aikaan ja paikalle lähetettiin pelastushenkilöstöä Imatran, Imatran VPK:n, Joutsenon, Ruokolahden ja Etelä-Savon pelastuslaitoksilta.

Kahdeltatoista pelastuslaitoksen henkilöstö kasteli vielä maastoa paikan päällä ja sammutti viimeisiä palopesäkkeitä.

Etelä-Karjalassa on parhaillaan voimassa metsäpalovaroitus.

Luetuimmat