Työmatkalaiset toivovat hintakilpailua rautateille

Tieto veturimiesten mahdollisesta työnseisauksesta tuli epämieluisana yllätyksenä vantaalaiselle Kati Pajuselle. Jos lakon jälkihoito vie pitkään, loppuviikolla odottava paluu työpaikalle Lappeenrantaan saattaa mutkistua.

— Juna on kaikkein kätevin keino liikkua Lappeenrannan ja Vantaan välillä.

Saman ovat todenneet monet Pajusen työtoverit. Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntaa asuu varsin paljon pääkaupunkiseudulla, ja rautatieyhteyksiä hyödynnetään päivittäin.

Valtionrautatiet (VR) ei saa Pajuselta huippuarvosanoja viimeaikaisesta toiminnastaan. Lipunmyynnin lopettaminen junissa ärsyttää, eivätkä matkalippujen alennuksetkaan ole kummoisia.

— Mielelläni kulkisin rautateiden Onnibussissa, joka olisi edullinen hinnoiltaan, Pajunen toteaa.

Pieni kilpailu tekisi hyvää

Laila Koiviston ei enää tarvitse miettiä varasuunnitelmia työmatkoille. Säännöllinen kulkeminen Lahden ja Helsingin välillä on vaihtunut eläkeläisen satunnaisiin junamatkoihin.

— Bussivaihtoehto ei tule aina edes mieleen, kun on tottunut kulkemaan junalla. Sitä paitsi tykkään liikkua junassa matkan aikana.

Henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle sopisi Koivistolle mainiosti. Pieni kilpailu kun on hyväksi kaikille osapuolille.

— Ei olisi yhtään huono idea, jos Onni tai Pekka tai vaikka Hymy tulisi rautateille VR:n rinnalle.

Ymmärrystä veturimiehille

Lappeenrantalaisen Ilkka Miesperän perheessä matkustetaan junalla pari kertaa kuukaudessa. Seuraava reissu osuu elokuun kolmanteen viikonloppuun, jolloin työnseisauksen jälkiä tuskin enää on näkyvissä.

— Lakkoilijat saavat minun tukeni. Yksityistäminen ei ole kaikessa paras vaihtoehto.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.