Henkilöauton kuljettaja kuoli Luumäellä — nokkakolari rekan kanssa

Kuutostiellä Luumäellä ennen Haimilan risteystä Lappeenrannasta tultaessa tapahtui sunnuntaina aamulla kuuden jälkeen täysperävaunullisen rekan ja henkilöauton nokkakolari.

Onnettomuudessa menehtyi henkilöauton kuljettaja. Pelastuslaitokselta saatujen tietojen mukaan täysperävaunuyhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa kerrotaan, että henkilöauto murskaantui raskaan ajoneuvoyhdistelmän keulaan.

Henkilöauto oli tulossa Luumäen suunnalta ja rekka Lappeenrannan suunnalta. Liikenne onnettomuuspaikalla kulki useita tunteja vain yhtä kaistaa pitkin ja paikalla oli liikenteeohjaus. Liikenne saatiin kulkemaan molemmilla kaistoilla yhdentoista maissa aamupäivällä, ilmoittaa Liikennevirasto.

Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta tutkivat tapahtuneen.

Klo 8.12 lisätty uutiseen poliisilta saatuja tietoja.

Klo 11.10 kerrottu liikenteen jälleen kulkevan molemmilla kaistoilla.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.