Käteisen kysyntä kasvaa kassoilla — yhä useampi kauppa palvelee myös pankkitiskinä

Matti Veijalainen

Kalervo Wariksella rahan nostomahdollisuus kaupan kassalta on hyvin tiedossa, mutta vielä hän ei ole sitä käyttänyt.

Kauppojen rooli ihmisten käteisrahahuollon hoitamisessa on Kaupan Liiton asiamiehen Matti Räisäsen mukaan vielä rahamaailman marginaalia. Nostopalvelun käyttö on kuitenkin kassoilla jatkuvassa kasvussa pankkikonttorien kassapalveluaikojen supistuessa ja ottoautomaattien vähentyessä.

Räisäsen mukaan kaupalla ei ole sinänsä mitään palvelupaletin laajentumista vastaan. Pelkkää hyväntekeväisyyttä pankkitiskipalvelun ei kauppaliiketoiminnalle kuitenkaan kuuluisi olla, Räisänen sanoo.

Samaa miettii Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto. Joku kate olisi saatava myös kaupan sille peliajalle, minkä kassa käyttää pankkitiskipalveluun.

— Jos ei muuta, niin sitten tarvitaan lisämyyntiä. Toivon alkoholilain uudistuksen menevän läpi, jotta ruokakaupan hyllyyn saadaan myös vahvat lonkerot ja muut vastaavat tuotteet, Luoto pohtii.

Etelä-Karjalan Osuuskaupan asiakkuus- ja hallintopäällikön Antti Heinosen mukaan käteisen kysyntä näyttää näinä aikoina jopa kasvavan. Osuuskaupan markettoimipaikoista S-korttilainen omistaja-asiakas voi nostaa käteistä ilman ostovelvoitetta.

K-ryhmän kaupoista asiakas voi nostaa rahaa pankkikortilla maksettavien ostosten yhteydessä. Imatran K-citymarketin kauppiaan Marko Tujulan mukaan käteistä nostavien asiakkaiden määrä kasvaa pikkuhiljaa. Vanhemmatkin ihmiset ovat alkaneet omaksua tämän palvelun.

— Monista se tuntuu turvallisemmalta, kuin käteisautomaatilla asiointi: kassalla nostajaa voidaan tarvittaessa neuvoakin.

Matti Veijalainen