Konsultti kertoi taipalsaarelaisille, että kuntalaisten palveluista on pakko säästää — Yleisö kysyi, valmistellaanko kuntaa liitokseen Lappeenrannan kanssa

Kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien mukaan Taipalsaari halutaan pitää itsenäisenä.

Mika Strandén

Eero Laesterä kertoi Taipalsaaren taloustilanteesta.  Anni Laihanen (vasemmalla), Lasse Kähärä, Heikki Niiva ja Taisto Pitkänen kuuntelivat esitystä.
Eero Laesterä kertoi Taipalsaaren taloustilanteesta. Anni Laihanen (vasemmalla), Lasse Kähärä, Heikki Niiva ja Taisto Pitkänen kuuntelivat esitystä.

Taipalsaarelaiset kokoontuivat keskustelemaan kunnan taloudellisesta tilanteesta maanantaina illalla. Kunta on tilannut selvityksen konsulttiyhtiö Perlaconilta.

Perlaconin Eero Laesterä näytti esityksessään kuvan Lappeenrannan kaupungintalon seinästä, jossa on kaupungin muodostaneiden kuntien vaakunat. Liittyminen Lappeenrantaan on hänen mukaansa peräseinä, joka häämöttää, jos Taipalsaaren taloutta ei saada tasapainoon ja valtioneuvosto julistaa kunnan kriisikunnaksi.

Emme me tätä kaikkea tekisi, jos katsoisimme, että 2020 liittyisimme Lappeenrantaan. — Taisto Pitkänen

Tilaisuudessa kysyttiin, laitetaanko Taipalsaaren taloutta kuntoon siltä varalta, että kunta liitettäisiin parin vuoden sisällä Lappeenrantaan.

— Emme me tätä kaikkea tekisi, jos katsoisimme, että 2020 liittyisimme Lappeenrantaan. Aito tahtotila on pitää kunta itsenäisenä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Taisto Pitkänen (kesk.) vastasi.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Niiva (Taipalsaari-liike) että valtuustokauden painopisteistä tärkeimmät on pitää kunta taloudellisesti itsenäisenä ja yhteisöllisenä.

Säästöpaketista äänestettäneen toukokuussa

Kunnan täytyy säästää kaksi miljoonaa euroa ja kaikki rankat keinot pitää käyttää. Kunnan menojen kasvu on käännettävä laskuun.

— Sopeutettava määrä on aika iso, eikä se löydy mistään muualta kuin kuntalaisten palveluista, Laesterä sanoi.

Kuntalaisten kannalta hankalaa on se, että Taipalsaari on tuottanut palveluita edullisemmin kuin verrokkikunnat keskimäärin.

Laesterän teroitti kuulijoille, että säästöjen löytämiseksi kaikkien on unohdettava sellainen ajatus, että ne eivät saa kohdistua minuun tai minun läheisiini.

— Valikointi pitää unohtaa olettaen, että haluatte olla itse päättämässä asioistanne muutaman vuoden kuluttua.

Säästöpaketin pitäisi olla kasassa keväthangilla tai ennen jäiden lähtöä, jotta valtuusto voisi päättää siitä toukokuussa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja vastaa puheluihin

Kuulijat pyysivät esimerkkejä siitä, mihin kunta käyttää rahaa ja miten paljon eri palvelujen tuottaminen maksaa. He myös vaativat, että kuntalaisille kerrotaan säästöohjelman laatimisen vaiheista. Muuten kuntalaiset eivät tiedä, missä kohdassa he voivat vaikuttaa asioihin.

Laesterä lupasi, että kuntalaiset pidetään ajan tasalla ja toivoi ehdotuksia säästökohteista.

— Monesti kritisoidaan, että tuodaan liian valmiita asioita pöytään, eikä anneta keskustelulle aikaa. Parempi on, että kun tällainen huoli on saatu tunnistettua, kerrotaan siitä kaikille osallisille. Silloin tulee aito tunne, että niitä ihmisiä, joita se koskettaa, kuunnellaan ennen kuin päätös tehdään, Pitkänen selvitti logiikkaa maanantain tilaisuuden järjestämisen taustalla.

Hän sanoi myös, että moni taipalsaarelainen on jo soittanut hänelle keskustellakseen kunnan taloudesta ja saa soittaa vastakin.

Mika Strandén

Taipalsaaren kunnanviraston sali oli lähes täynnä kuntalaisia maanantaina illalla, kun konsulttiyhtiö Perlaconin Eero Laesterä kertoi talouden madonluvuista.

Mika Strandén

Taipalsaarelainen Marita Kujala käytti puheenvuoron maanantain tilaisuudessa. Hän muisteli, että Taipalsaari oli talouskriisissä myös vuonna 1990.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet