Lauritsalasta lähteneen Louhen haaksirikko on yhä täysi mysteeri — kahdeksan miestä hukkui, eikä ketään koskaan löydetty

Hinaaja Louhi upposi Luonterilla Juvalla kesäkuussa 1923 Pihlajasalon ja Papinsalon välisellä vesialueella. Kahdeksan miestä hukkui. Alus löytyi vasta, kun pintaan nousi öljyä.
Hinaaja Louhi upposi Luonterilla Juvalla kesäkuussa 1923 Pihlajasalon ja Papinsalon välisellä vesialueella. Kahdeksan miestä hukkui. Alus löytyi vasta, kun pintaan nousi öljyä.

Mikkelin Puutavara Oy:n hinaaja Louhi höyrysi Hirvensalosta yöllä kohti Luonterin pohjoisosaa ja katosi aamuvarhaisella jäljettömiin. Alus upposi ja vei mukanaan kahdeksan laivamiehistön ja puutavarayhtiön miestä.

Hinaaja saatiin aikanaan ylös, mutta yhtään uhreista ei koskaan löydetty.

— Louhen haaksirikko on yhä sisävesien suurimpia mysteereitä, sanoo Suomen Höyrypursiseuran vuosikirjan toimittaja Esko Pakkanen.

Höyryaluksia tutkinut Jussi Kivinen selvitti Louhen vaiheita. Hän sanoo, että aluksen uppoaminen on outo tapaus.

— Arvoitukseksi se jääkin. Ehkä syy oli yksinkertaisesti se, että Louhi kaatui aamuyön myrskyssä, pohtii Kivinen.

Pienikokoinen hinaaja Louhi lähti kesäkuun yhdeksännen päivän tienoilla 1923 Lappeenrannan läheltä Lauritsalasta kohti nykyisen Mikkelin kaupungin Anttolan Luonteria. Päämäärä oli Juvan Rantuu, jossa oli määrä koota puutavaraa rannoilta.

Viimeisin varma havainto Louhesta oli viikonlopun edellä, kun osa laivamiehistöstä kävi Juvan ja Anttolan rajalla Hirvensalossa kaupalla kahvilla. Kaupalta Louhi höyrysi pohjoiseen.

Lauantain vastaisena yönä paikalliset näkivät aluksen valot ja kuulivat kolme höyrypillin vihellystä, mutta eivät noteeranneet asiaa sen enempää. Louhi ei tullut koskaan perille.

Tapaus tuli ilmi vasta, kun Luonterin rannoille alkoi ilmaantua erilaista irtainta, muun muassa kippari Otto Multasen lakki ja laivaveneen perälauta, jossa oli aluksen nimi.

Uppoamispaikka ei ollut ollenkaan selvillä. Ensimmäiset arviot olivat, että alus oli ajanut karille ja saanut vakavan vuodon.

Tämä pohdinta osoittautui aikanaan vääräksi, sillä Louhessa ei ollut vaurioita. Jussi Kivisellä on oletus onnettomuuden syystä.

— Yöllä Luonterilla vallitsi kova lounaisen puoleinen tuuli. Sen ajan lehtitiedot kertovat ”ankarasta tuulesta”. Ehkä kyse oli jostain pyörremyrskystä tai trombista.

Louhi oli kolme metriä leveä ja 15 metriä pitkä.

— Alus oli horjakka ja saattanut kallistua. Kallistumiseen syy oli ehkä se, että höyryaluksen kannelle oli koottu runsaasti puutavaraa höyrykoneen polttopuuksi. Kovassa tuulessa aluksen painopiste muuttui.

Laivamiehistö ei ehtinyt tehdä mitään. Kajuuttaan jäivät päällysvaatteet ja lompakot. Pelastusvene oli kiinni aluksen kannella.

Louhi vajosi keskellä Luonteria Pihlajasalon ja Papinsalon välissä noin 30 metrin syvyyteen.

Alusta ei heti löydetty. Puutavarayhtiö tarjosi 5 000 markan palkkiota Louhen löytämisestä. Alus saatiinkin ylös sen jälkeen, kun paikallinen asukas oli havainnut pinnalla öljyä.

Louhi nostettiin heinäkuun alussa ja hinattiin Mikkelin Pursialan sahan rantaan. Jatkotutkimuksetkaan eivät valaisseet onnettomuuden syytä.

Alus kunnostettiin ja se toimi vuoteen 1930 saakka. Louhi seisoi pitkään ja palasi vesille 1940-luvun puolivälissä vaneritehdas Grahn Oy:n käyttöön nimellä Kalso III. Alus seilasi vuoteen 1958 Mikkelin lähivesillä.

Jussi Kivinen on perehtynyt höyryaluksien historiaan. Hän harmittelee, että Louhesta tai Kalso III:sta ei ole olemassa valokuvia.

Jos jonkun kotiarkistosta löytyy Louhen/Kalson kuva, yhteyttä voi ottaa Esko Pakkaseen. Sähköposti on pakkanen.esko(at)gmail.com.

— Sisävesionnettomuudet eivät olleet harvinaisia tuohon aikaan, mutta Louhen onnettomuus kuuluu pahimpiin. Olisi hienoa saada aluksesta kuva, tuumii Kivinen.

Jukka Ahdelma

Jukka Ahdelma