Puolustusvoimien kuorma-auto liukui tieltä ojaan katolleen Taipalsaarella

Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että henkilövahinkoja ei sattunut.

Kai Skyttä

Puolustusvoimien kuorma-auto liukui tieltä ojaan katolleen Taipalsaarella

Puolustusvoimien kuorma-auto suistui tieltä lauantaina Taipalsaarella. Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että ajoneuvo oli kävelyvauhdissa liukunut tieltä ojaan ja jäänyt katolleen.

Onnettomuus tapahtui Leväsen kohdalla, Taipalsaarelta Savitaipaleen suuntaan ajettaessa.

Pelastuslaitoksen mukaan henkilövahinkoja ei sattunut. Ulosajossa osallisena olleiden henkilöiden määrää ei pelastuslaitokselta kuitenkaan kommentoida.

Päivystävä palomestari Petri Pätilä kertoo, että pelastuslaitoksen henkilöstä oli yhä onnettomuuspaikalla aamukymmeneltä. Pätilän mukaan vielä selvitetään muun muassa sitä, nostetaanko kuorma-auto takaisin tielle Puolustusvoimien omalla kalustolla. Siitä ei ole myöskään varmuutta joudutaanko ajoneuvo hinaamaan paikalta pois.

Pelastuslaitos tarkisti, ettei ajoneuvossa ollut vuotovaaraa. Paikalla oli lisäksi ensihoitoyksikkö.

Ulosajosta ei aiheutunut haittaa muulle liikenteelle.

Hälytys tuli noin kello 8.30.