Linnoituksen Taideolohuoneesta voi taas ostaa kesäkassiin paikallista taidetta tai vaikka istuskella sohvalla ja katsella teoksia

Taideolohuone Katriinassa pääsee tutustumaan yli 30 taiteilijan teoksiin. Suurin osa taiteilijoista on eteläkarjalaisia. Olohuone on auki 8. elokuuta asti.

Pekka Kettunen

Taideolohuone Katriinassa voi vain piipahtaa tai sitten voi jäädä istuskelemaan pidemmäksi aikaa vaikkapa sohvalle.
Taideolohuone Katriinassa voi vain piipahtaa tai sitten voi jäädä istuskelemaan pidemmäksi aikaa vaikkapa sohvalle.

Lappeenrannan tuliaisvalikoima kasvaa tänään keskiviikkona, kun Linnoituksessa aukeaa jälleen taideolohuone Katariina. Galleriassa on myynnissä taideteoksia yli 30:ltä Kaakkois-Suomen taiteilijalta, joista suurin on osa eteläkarjalaisia.

Kaakon taide -järjestön ylläpitämä taideolohuone on auki nyt seitsemättä kesää. Ensimmäistä kertaa taideolohuoneessa on ostettavissa myös imatralaisen Anni-Sofia Knuuttilan akvarellitöitä.

– En ole aiempina kesinä ollut mukana, koska miun taideteokset ovat yleensä aika isoja, vähintään metri kertaa metri. Taideolohuone on kuitenkin sen verran pieni, etteivät isot teokset sovellu sinne.

Näppärästi mukaan otettavia teoksia

Taideolohuone Katariinaan on tänäkin kesänä valittu teoksia kaakkoissuomalaisilta taiteilijoilta, jotka kuuluvat Kaakon taiteen jäsenjärjestöihin. Taiteilijat on valittu avointen hakemusten perusteella.

Yhtenä kriteerinä valinnalle oli taideteosten pienikokoisuus. Matkailijat ostavat mielellään sellaisia teoksia, jotka mahtuvat näppärästi mukaan.

– Kun työskentelin viime kesänä Katariinan asiakaspalvelussa, ihmiset sanoivat usein, että jokin teos on todella nätti mutta sitä ei pysty ottamaan mukaan, Knuuttila kertoo.

Taideolohuoneessa on 31-vuotiaalta Knuuttilalta myynnissä kolme kukka-aiheista akvarellitaulua. Toiveena tietenkin olisi, että taulut tarttuisivat jonkun matkaan.

– Olisi hienoa, jos pystyisi joskus elämään taiteellisella työllä. Teokset eivät lähde mihinkään suoraan omalta työhuoneelta, vaan ne pitää saada esille jonnekin muualle.

Anni-Sofia Knuuttilan kotialbumi

Anni-Sofia Knuuttila, 31, valmistui kuvataiteilijaksi Imatralla vuonna 2014. Siitä eteenpäin hän on esimerkiksi ollut mukana ryhmänäyttelyissä ja pitänyt myös pari yksityisnäyttelyä.
Anni-Sofia Knuuttila, 31, valmistui kuvataiteilijaksi Imatralla vuonna 2014. Siitä eteenpäin hän on esimerkiksi ollut mukana ryhmänäyttelyissä ja pitänyt myös pari yksityisnäyttelyä.

Saa jäädä hengailemaan

Kaakon taide -järjestön taidejohtajan Anna Vilkunan mukaan Katariinassa kävi peräti noin 2 300 vierailijaa viime kesänä. Silloinkin taideolohuone oli auki noin kuukauden heinä–elokuussa.

– Koronakevään jälkeinen aika voi toki verottaa kävijöitä tänä kesänä. Meillä on suhteellisen pienet tilat, mutta aiempina vuosina kävijämäärät ovat jakautuneet melko tasaisesti.

Aiemmista vuosista poiketen taideolohuoneessa ei ole tänä kesänä tarjolla kahva ja teetä koronan vuoksi. Tilassa oleskelu on kuitenkin edelleen sallittua, jopa suotavaa.

– Katariina ei ole tyypillisin galleria. Täällä saa istuskella kaikessa rauhassa. Ihmiset kyselevätkin usein, kenen koti tämä oikein on, Vilkuna naurahtaa.

Taideolohuone Katariina on avoinna Lappeenrannan Linnoituksessa 1.7.–8.8. ma–pe klo 11–18, la 11–16.