Eksoten irtisanottavien määrä vähenee jopa alle puoleen arvioidusta 105:stä – "Takki on tyhjä", sanoo irtisanomisiin pettynyt SuPerin pääluottamusmies Katja Laitinen

Yt-neuvottelut: Eksote sai kokoon kahdeksan miljoonan euron säästöt yt-neuvotteluissa. Irtisanomislaput jaetaan maaliskuussa.

Kai Skyttä

Eksoten historian ensimmäiset yt-neuvottelut saatiin päätökseen keskiviikkona.
Eksoten historian ensimmäiset yt-neuvottelut saatiin päätökseen keskiviikkona.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) arvioitu irtisanottavien määrä pudonnee jopa alle puoleen arvioidusta 105:stä.

– Takki on tyhjä, ja tietenkin irtisanomiset harmittavat. Olemme tyytymättömiä lopputulokseen, sanoo tuoreeltaan yt-kokouksen jälkeen tavoitettu SuPerin pääluottamusmies Katja Laitinen.

Eksoten syksyllä alkaneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät keskiviikkona.

Vuositason säästöjä saatiin koottua yt-neuvottelujen avulla lähes kahdeksan miljoonaa euroa.

Henkilöstöjohtaja Merja Hokkasen mukaan Eksote selvinnee reilusti pienemmillä henklöstövähennyksillä, mitä syksyllä arveltiin.

– Lisäksi suurelle osalle työntekijöistä pystytään tarjoamaan uutta työtä Eksoten organisaatiosta.

Irtisanomislaput jakoon maaliskuussa

Koska nyt on jo helmikuun loppupuoli, toteutuvat lähes kahdeksan miljoonan euron säästöt täysimääräisesti vasta ensi vuonna.

Seuraavaksi asiaa käsittelee Eksoten hallitus ensi viikolla. Maaliskuun alussa yhteistyöryhmä käy läpi neuvotteluissa erimieliseksi jääneet asiat.

– Vasta tuon kokouksen jälkeen esimiehet ohjeistetaan käymään keskusteluja irtisanottavien ihmisten kanssa, kertoo Hokkanen.

Hokkasen mukaan esimiehet keskustelevat kaikkien näiden ihmisten kanssa.

– Eksoten tavoitteena on sovittaa yhteen työnantajan tarpeet ja henkilöiden oma osaaminen sekä pohtia mahdollista jatkokouluttautumista, sanoo Hokkanen.

Arttu Muukkonen

Henkilöstöjohtaja Merja Hokkanen kertoi yt-neuvottelujen tuloksesta. Arkistokuva.
Henkilöstöjohtaja Merja Hokkanen kertoi yt-neuvottelujen tuloksesta. Arkistokuva.

Organisaatiomuutokset kohdentuvat perhe- ja sosiaalipalveluihin

Katja Laitisen mukaan neuvotteluprosessi olisi voinut sujua paremminkin.

– Meille tuotiin paljon keskeneräisiä asioita, ja jouduimme pyytämään paljon lisäselvityksiä. Aina niitä ei saatu.

Laitisen mukaan työntekijät olisivat toivoneet, että organisaatiomuutoksia olisi toteutettu koko Eksoten alueelle.

– Nyt organisaatiomuutokset menivät pääsääntöisesti perhe- ja sosiaalipalvelujen puolelle.

Laitinen on tyytyväinen siihen, että suurimmalle osalle irtisanottavia tarjotaan muita tehtäviä organisaation sisältä.

– Lisäksi työhyvinvointiohjelma tuo toivottavasti parannuksia työolosuhteisiin ja johtamiseen.

Eksoten historian ensimmäiset

Neuvottelut piti alun perin saada päätökseen tammikuun alussa. Yhteistoimintaryhmä kokoontui kaikkiaan seitsemän kertaa.

Kyseessä ovat noin 10-vuotiaan Eksoten ensimmäiset yt-neuvottelut. Sen sijaan monissa Eksoten omistajakunnissa on käyty yt-neuvotteluja.

Yt-neuvotteluja ympäri maata

Eksote ei ole yt-neuvotteluineen yksin.

Säästösyistä yt-neuvotteluihin ovat päätyneet viime tai tänä vuonna kaikki kahdeksan maakunnallista sote-kuntayhtymää, joissa on erikoissairaanhoidon lisäksi perusterveydenhoitoa ja sosiaalipalveluja.

Erikoissairaanhoitoon keskittyvistä 12 sairaanhoitopiiristä kolmessa on ollut säästösyistä yt-neuvotteluja.

Irtisanomisiin on päädytty viidessä maakunnassa, ja niitä on kohdistettu etenkin hallintoon. Säästöjä toteutetaan myös vähentämällä määräaikaisia työntekijöitä, eläkejärjestelyin sekä ulkoistamalla toimintoja.

Juttua täydennetty klo 13.09. Lisätty Katja Laitisen osuus sekä täydennetty Merja Hokkasen osuutta.

Yhteistoimintaneuvottelut

9 miljoonan säästötarve

Eksote haki alun perin 9 miljoonan euron säästöjä. Se vastaa noin 200 henkilötyövuoden kustannuksia.

Ensimmäisissä yt-neuvotteluissa 27.11. henkilöstön vähennystarve tarkentui 105 henkilötyövuodeksi, jos muut tavoitellut toiminnalliset säästöt toteutuvat.

Yt-neuvotteluissa käytiin läpi koko organisaatiorakenne, palveluverkko, sopimukset, toimitilat, hankkeet, projektit ja tukipalvelut.

Eksoten alijäämäksi viime vuodelta oli arvioitu 6,7 miljoonaa euroa.

Säästöihin pakottaa osaltaan Eksoten omistajakuntien taloudellinen tilanne. Vaikka Eksote on tuottanut palvelut maan keskitasoa alhaisemmilla kustannuksilla, ei omistajakunnilla ole niihin varaa.

Eksoten palveluksessa on noin 5 000 työntekijää.

Luetuimmat