Ambulanssi jäi lukkojen taakse Kimpisen jalkapallokentälle Lappeenrannassa – "Tapauksessa on käynyt monien sattumien summa", sanoo kentän kunnossapidon esimies

Kimpisen jalkapallokentän alakentällä kävi keskiviikkona ambulanssia vaatinut onnettomuus. Ambulanssin saapuessa vuorossa ollut kenttähoitaja oli lukitsemassa ovia yläkentällä.

Kai Skyttä

Ambulanssi jäi jumiin Kimpisen alakentälle keskiviikkoiltana. Arkistokuva.
Ambulanssi jäi jumiin Kimpisen alakentälle keskiviikkoiltana. Arkistokuva.

Ambulanssi jäi keskiviikkoiltana hälytystehtävällä jumiin lukitun portin taakse Lappeenrannan Kimpisen jalkapallokentän alakentällä.

Ambulanssia vaatinut onnettomuus tapahtui jalkapallojoukkue Lappeenrannan Castillan harjoituksissa, kun pelaaja loukkaantui pelitilanteessa. Joukkue pelaa miesten Nelosta. Siinä pelaa enimmäkseen lukioikäisiä miehiä.

Paikalle soitettiin ambulanssi, joka saapui noin kello 20.30. Ambulanssi lähti ajamaan kentältä noin 20–30 minuuttia myöhemmin. Tämän jälkeen selvisi, että kenttähoitaja oli lukinnut portin sillä aikaa, kun pelastushenkilökunta oli kentällä hoitamassa loukkaantunutta pelaajaa.

Pelaajat yrittivät soittaa kenttähoitajan numeroon, josta ei ilta-aikaan enää vastattu. Kenttähoitajan työvuoro loppuu klo 21.

Portti saatiin lopulta auki noin 15 minuuttia myöhemmin, kun yleisurheiluseuran jäsen, jolla oli avain, tuli sattumalta paikalle. Pelaajan vamma ei vaatinut kiireellistä hoitoa, vaan hän jatkoi pelikaverin autokyydillä kotinsa kautta sairaalan päivystykseen.

Tapahtumien kulusta Etelä-Saimaalle kertoi kaksi eri Castillan pelaajaa.

Kenttähoitaja ei huomannut ambulanssi saapumista

Kentän kunnossapidon esimies Tomi Seppänen sanoo, että tapauksessa on käynyt monien sattumien summa. Seppänen ei itse ollut tapahtuneen aikana vuorossa.

Seppäsen mukaan iltavuorossa ollut kenttähoitaja ei ollut huomannut tapausta. Hän kertoo, että kenttähoitaja oli lukinnut alakentän portin kello 20.50.

– Ambulanssihenkilökunta on mennyt kentälle, kun kenttähoitaja on ollut Kimpisen kentän sisäpuolella lukitsemassa ovia. Ylhäältä ei näe alakentälle.

Seppäsen mukaan portti lukitaan yöksi, jotta kentälle ei pääse ajamaan autolla.

– Laitamme portit illalla lähtiessämme lukkoon. Pitää sanoa henkilökunnalle, että jatkossa pitää olla vielä tarkempi, kun ei tiedä, mitä täällä voi tapahtua.

Seppänen sanoo, että kentän vuorolistan mukaan kenelläkään ollut keskiviikkoiltana varattua vuoroa.

– Kentällä saa totta kai käydä pelaamassa, kun ei ole varattuja vuoroja. Ottaisimme mielellämme varaukset vastaan, jos kentällä pidetään harjoituksia. Varauslistoista tiedämme, milloin viimeinen porukka lähtee kentältä pois.

Seppänen sanoo, että kentällä käydään pelaamassa paljon myös kenttähoitajien työaikojen ulkopuolella.

– Siinä on omat riskinsä, jos urheillessa loukkaantuu, eikä henkilökuntaa ole töissä. Yleensä pelastuslaitoksella on omat avaimet meidän kentillemme.

Seppäsen mukaan tilanteita, jossa kentälle soitetaan ambulanssi tapahtuu 1–2 vuodessa.

– Työtekijällä pitää olla valmius siihen, jos tarvitaan ambulanssia.

Luetuimmat