Lappeenrannassa tammikuun kaikkien aikojen lämpöennätys – Kulunut kuukausi on yksi mittaushistorian lauhimmista

7,5 astetta on Lappeenrannan pitkän mittaushistorian lämpimin tammikuun lukema. Kylmin tässä kuussa mitattu lukema oli 10,5 astetta pakkasta.

Mika Strandén

Suuri osa tammikuuta on ollut Lappeenrannassa lumetonta. Kuva on otettu 3. päivä.
Suuri osa tammikuuta on ollut Lappeenrannassa lumetonta. Kuva on otettu 3. päivä.

Pian päättyvästä tammikuusta tulee yksi lauhimmista Lappeenrannan lentoaseman pitkässä mittaushistoriassa. Tammikuun keskilämpötila tiedetään tarkasti viimeistään ensi viikon alussa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan 15. tammikuuta havaittiin Lappeenrannan mittaushistorian korkein tammikuun lämpötila, joka oli 7,5 astetta. 16. päivä oli lähes yhtä lämmintä, 7,2 astetta.

Lentoasemalla on ollut tammikuussa vain kahdesti yli kymmenen asteen pakkasia. Sunnuntaina 5. päivä pakkasta oli 10,5 astetta ja maanantaina 27. päivä 10,4 astetta.

1925 ja 1930 lauhoja tammikuita

Meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että mittaushistorian lämpimin tammikuu on vuodelta 1925, jolloin kuukauden keskilämpötila oli -0,8 astetta.

Vuonna 1930 tammikuun keskilämpötila oli -0,9 astetta ja -1,9 astetta tammikuussa 1989. Siiskonen kertoo, että tammikuut 1925 ja 1930 ovat olleet lauhoja myös Helsingin Kaisaniemessä ja Sodankylässä.

Lappeenrannan mittaushistorian kylmin tammikuu on koettu vuonna 1987, jolloin kuukauden keskilämpötila oli -20,3 astetta. Tammikuun 2010 keskilämpötila oli -15,3 astetta ja tammikuussa 2016 -14,2 astetta.

Pitkänajan keskiarvot paljastavat lämpenemisen

Ilmatieteen laitos käyttää tämänhetkisenä pitkänajan keskiarvona vuosien 1981–2010 keskilämpötilaa, joka on Lappeenrannassa tammikuussa -7,5 astetta.

Keskilämpötilaa päivitetään 10 vuoden välein, ja keskilämpötila on noussut jokaisessa päivityksessä.

Vuosina 1961–1990 tammikuun keskilämpötila oli Lappeenrannassa -9,4 astetta. Vuosina 1971–2000 keskilämpötila oli -8 astetta.

Mika Strandén

Nuijamaantien varressa oli lumetonta 17. tammikuuta. Lappeenrannan tammikuun kaikkien aikojen lämpöennätys, 7,5 astetta, mitattiin kaksi päivää aiemmin.
Nuijamaantien varressa oli lumetonta 17. tammikuuta. Lappeenrannan tammikuun kaikkien aikojen lämpöennätys, 7,5 astetta, mitattiin kaksi päivää aiemmin.

Joulukuun kaikkien aikojen korkein lämpötila on 9,2 astetta. Se on mitattu 21. päivä vuonna 2015. Kuluneen joulukuun keskilämpötila oli Lappeenrannassa vain -0,1 astetta.

Lunta kolmannes tai vähemmän keskimääräisestä

Lappeenrannan Lepolassa oli lunta torstaiaamuna 10 senttiä. Lunta pitäisi Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa olla tähän aikaan vuodesta keskimäärin noin kolminkertainen määrä.

Siiskonen kertoo, että tammikuun alkupäivät vuosina 1973, 1993 ja 2014 olivat lumettomia. Yksittäisiä lumettomia tammikuun päiviä on ollut myös vuosina 2012 sekä 2016–2018.

Lappeenrannassa havainnoitu säätä jo kauan

Lappeenrannan mittaushistoria on meteorologi Ville Siiskosen mukaan yksi Suomen pisimmistä. Ensimmäiset havainnot on tehty vuonna 1887, ja 1900-luvulta löytyy lähes yhtäjaksoinen mittaushistoria.

Lappeenrannan sääasemat ovat vuosikymmenien aikana sijainneet eri paikoissa, mutta kaupunkialueella ja lähellä toisiaan. Siten eri sääasemien tiedot ovat keskenään vertailukelpoisia.