Rikoskomisario Jyrki Hänninen pitää Imatran ja Joutsenon tulipalojen sarjaa poikkeuksellisena ja vähän pelottavanakin: "Kyllähän kuusi tulipaloa on jo aikamoinen sarja" — Sytyttäjää ei ole vielä tavoitettu yleisövihjeistä huolimatta

Paajalassa paloi kolme roskakatosta, Vuoksenniskalla yksi ja Joutsenossa yksi. Vuoksenniskalla paloi myös katoksesta ulos vedetty roska-astia. Vahingot nousevat todennäköisesti kymmeniin tuhansiin euroihin, koska mukana meni kolme autoakin. Tekijää ei ole vielä saatu kiinni.

Minna Mäkinen

Tuhopoltto tuhosi roskakatoksen Ukkoskujalla Paajalassa.
Tuhopoltto tuhosi roskakatoksen Ukkoskujalla Paajalassa.

Poliisi pitää Imatralla ja Joutsenossa varhain lauantaina tapahtunutta tulipalojen sarjaa erittäin poikkeuksellisena ja huolestuttavana.

Imatralla sytytettiin palamaan neljä roskakatosta, joista kolme Paajalassa ja yksi Vuoksenniskalla. Vuoksenniskalla paloi myös yksi roska-astia, joka oli roskakatoksen ulkopuolella.

Lisäksi yksi roskakatos poltettiin Joutsenossa.

Kaikki tulipalot tapahtuivat parin tunnin sisällä ja kaikkia niitä epäillään tahallaan sytytetyiksi.

— Kyllä tämä on oikeasti poikkeuksellista ja vähän pelottavaakin, kommentoi rikoskomisario Jyrki Hänninen.

”Kuusi tulipaloa on aikamoinen sarja”

Tekijä ei ole vielä poliisin tiedossa.

Poltettuja roskakatoksia yhdistää se, että ovat erillään asuinrakennuksista.

Jos joku tahallaan sytyttää tulipaloja, kyllä se luo kansalaisille ilmapiiriä, että mitenhän tämä jatkuu. Aina tulipalossa on olemassa myös vaara, että se laajenee vaikka kuinka isoksi. Ja kyllähän kuusi tulipaloa on jo aikamoinen sarja. — Jyrki Hänninen

Ihmisille tai asuinrakennuksille ei ole haluttu nähtävästi aiheuttaa laajempaa vaaraa, vaan tulipalot sytytettiin enemmänkin vahingontekomielessä.

Joka tapauksessa poliisi pitää tekoja erittäin vakavina. Tällainen tulipalojen sarja on omiaan horjuttamaan yleistä turvallisuuden tunnetta, Hänninen kuvailee.

— Jos joku tahallaan sytyttää tulipaloja, kyllä se luo kansalaisille ilmapiiriä, että mitenhän tämä jatkuu. Aina tulipalossa on olemassa myös vaara, että se laajenee vaikka kuinka isoksi. Ja kyllähän kuusi tulipaloa on jo aikamoinen sarja.

Hyödyllisiä havaintoja saatu

Paajalassa sytytettiin tulipalot Myrskykujalla, Ukkoskujalla ja Pilvikujalla, Vuoksenniskan roskakatos paloi Mäntyrinteessä ja roska-asita Kelokujalla. Joutsenon tulipalo sattui Aivinakujalla.

Taloudelliset vahingot eivät ole vielä täsmentyneet, sillä kaikkia asianomistajia ei ole saatu vielä kiinni.

Kyse on todennäköisesti useista kymmenistä tuhansista euroista, sillä roskakatosten lisäksi tulipaloissa tuhoutui kaksi henkilöautoa, jotka olivat lähellä palopaikkaa. Lisäksi yksi henkilöauto kärsi vaurioita.

Minna Mäkinen

Tulipalojen aiheuttamat vahingot ovat suuret, sillä mukana meni kaksi henkilöautoakin. Kuvassa Matti Kettunen ja tulipalon tuhoama Volvo.
Tulipalojen aiheuttamat vahingot ovat suuret, sillä mukana meni kaksi henkilöautoakin. Kuvassa Matti Kettunen ja tulipalon tuhoama Volvo.

Poliisi vetosi viikonloppuna yleisöön saadakseen mahdollisten silminnäkijöiden havaintoja.

— Olemme saaneet hyödyllisiä vihjeitä, mistä olen erittäin tyytyväinen. Vihjeitä saa toimittaa edelleen joko tulemalla aamupäivällä käymään Imatran poliisiasemalla, laittamalla sähköpostia tai soittamalla, Jyrki Hänninen sanoo.

Rikossarjaa tutkitaan tuhotyönä.

Selvittämisintressi on Hännisen mukaan erittäin suuri ja siihen on panostettu mahdollisimman paljon resursseja.

— Tämä on ihan tärkeysjärjestyksemme kärkipäässä.

Sama tekijä kuin aiemmissa paloissa?

Poliisi selvittää rikossarjan yhteyttä myös aiemmin Imatran seudulla sytytettyihin tulipaloihin.

Rajapatsaalla poltettiin elokuussa kolme roskakatosta sekä yksi auto.

Autiotalo paloi Meltolassa syyskuussa.
Autiotalo paloi Meltolassa syyskuussa.

Lisäksi syyskuussa Meltolassa ja Tiuruniemessä paloi autiotalo, samoin kuin aiemmin keväällä Korvenkannassa.

— Tuossa pöydällä ovat nekin palot, Hänninen toteaa.