Kaunis Veera -patsas paljastetaan Lappeenrannan Rantapuistossa 7. elokuuta, jos korona suo

Patsaan paljastaminen on sidottu yhteen muun muassa Linnoituksen isännän nimeämisen kanssa

Lappeenrannan kaupunki

Kaunis Veera -patsas on joutunut odottelemaan pääsyään omalle paikalleen. Tässä havainnekuvassa patsas on asettuneena Rantapuistoon.
Kaunis Veera -patsas on joutunut odottelemaan pääsyään omalle paikalleen. Tässä havainnekuvassa patsas on asettuneena Rantapuistoon.

Kaunis Veera -patsas paljastetaan perjantaina 7. elokuuta vietettävän Lappeenrannan kaupungin vuosipäivän juhlallisuuksien yhteydessä. Patsas on joutunut odottamaan pääsyään paikalleen Rantapuistoon, sillä koronatilanne teki paljastustilaisuuteen liittyvät juhallisuudet ja kokoontumiset mahdottomiksi.

Suunnitelmien mukaan Kaunis Veera oli tarkoitus paljastaa jo ennen vappua.

Kaupunginpuutarhurin Hannu Tolosen mukaan tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään sellaista, mikä voisi vielä viivästyttää patsaan paljastamista ja sen saamista paikoilleen.

– Ainoastaan tämä maailman tilanne, että jos vaikka korona hyökkää vahvasti, tai jotakin vastaavaa.

Ennen elokuun ensimmäistä perjantaita edessä on vielä joitakin viimeistelytöitä, lähinnä patsaan tulevan alustan ympäristössä.

Tolonen kertoo, että patsas on jo kertaalleen asetettu jalustalleen valimossa, jossa se on tehty, joten asentamisenkaan suhteen ei pitäisi olla mitään epäselvää.

Patsaan paljastaminen tapahtuu kaupungin vuosipäivän kunniaksi järjestettyjen tapahtumien yhteydessä

– Täällä on muun muassa vanhan kaupungin juhlat ja Linnoituksen isännän valinta. Aiemmin Linnoituksen isännän nimeäminen on tapahtunut satamatorin esiintymislavalla, mutta nyt se tapahtuu Kaunis Veera -patsaan ympäristössä.

Tolonen mainitsee, että patsaan lahjoittaja Ossi Vilhu on myös aikanaan valittu linnoituksen isännäksi.

– Tässä on tavallaan lankoja, joita on vedetty yhteen.

Tolosen mukaan sekä Vilhu, että patsaan veistänyt kuvanveistäjä Markku Hirvelä tulevat olemaan mukana paljastustilaisuudessa.

Luetuimmat