Isänmaan puolustaja ja sen rakentaja

Puolustusministeri Antti Kaikkonen muistutti, että Tuomas Gerdt oli paljon muutakin kuin sotilas.

Kai Skyttä

Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Tuomas Gertd oli tärkeä ja hyvä esimerkki sota-ajan lisäksi myös koko sota-ajan jälkeiselle Suomelle. Mukana hautajaisissa Lappeenrannassa oli puoliso Jannika Ranta.
Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Tuomas Gertd oli tärkeä ja hyvä esimerkki sota-ajan lisäksi myös koko sota-ajan jälkeiselle Suomelle. Mukana hautajaisissa Lappeenrannassa oli puoliso Jannika Ranta.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Lappeenrannassa lauantaina haudan lepoon laskettu Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt edusti eläkepäivillään veteraanisukupolvea tavalla, joka herätti suomalaisissa ihailua ja kunnioitusta.

– Hän oli tärkeä ja hyvä esimerkki sota-ajan lisäksi myös koko sota-ajan jälkeiselle Suomelle, Kaikkonen luonnehti Gerdtiä.

Hautajaisiin Lappeenrannassa osallistunut puolustusministeri muistutti, että Gerdt oli paljon muutakin kuin sotilas.

– Hän ei ollut vain sankaritekoja pyyteettömästi tehnyt sotaveteraani. Hän oli myös isä ja aviomies, joka teki pitkän työuran metsäteollisuuden palveluksessa. Tuomas Gerdt oli isänmaan puolustaja ja sen rakentaja.

Kaikkonen sanoo, että Gerdtin sukupolven teot näkyvät Suomessa edelleen. Gerdt muistutti usein puheissaan Suomea yksimielisyydestä ja se on jäänyt puolustusministerin mieleen.

– Työn ja yhteishengen merkitys on pienelle maalle täysin korvaamaton. Tuomas Gerdt tiivisti asian Linnan juhlissa vuonna 2009 muistuttamalla, että ilman yksimielisyyttä ja yhtenäisyyttä Suomi ei olisi selvinnyt sodasta.

Yhteistyötä tarvitaan tässäkin hetkessä, Kaikkonen muistutti.

– Riittävän yhtenäinen kansakunta pystyy ylittämään vaikeimmatkin esteet. Juuri nyt meitä mitataan taistelussa koronavirusta vastaan. Fiksusti toimimalla senkin kyllä ennen pitkää nujerramme.

Gerdt oli viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari. Koko sota-ajan sukupolvi on siirtymässä haudan lepoon.

Heidän muistoaan on Kaikkosen mukaan vaalittava jatkossakin. Se on seuraavien sukupolvien tehtävä, puolustusministeri linjaa.

– He ovat aikanaan suurin uhrauksin maamme itsenäisyyden pelastaneet. Olemme mielestäni heille ikuisessa kiitollisuudenvelassa, emmekä saa heidän työtään koskaan unohtaa.

Luetuimmat