Talkoisiin ilman kokoontumista: Jokainen voi haravoida Lappeenrannan hautausmailla erillistalkoina

Koronaviruspandemian vuoksi joukkoja kokoavia haravointitalkoita ei voida järjestää. Haravat tuodaan hautausmaille keskiviikkona.

Raisa Nerg

Lappeenrannan seurakuntayhtymän hautausmailla ei tänä keväänä järjestetä haravointitalkoita. Hautausmaalla voi käydä haravoimassa silloin, kun se itselle sopii. Kuvituskuva.
Lappeenrannan seurakuntayhtymän hautausmailla ei tänä keväänä järjestetä haravointitalkoita. Hautausmaalla voi käydä haravoimassa silloin, kun se itselle sopii. Kuvituskuva.

Lappeenrannan seurakuntayhtymä ei tänä keväänä järjestä hautausmaiden haravointitalkoita yhteisenä tapahtumana. Syynä on kokoontumiskielto, joka on asetettu koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Jokainen voi osallistua hautausmaiden haravoimiseen omien aikataulujensa mukaan, seurakuntayhtymä kertoo tiedotteessaan. Seurakuntayhtymän hautausmailla on haravoita käytössä keskiviikosta eli huhtikuun alusta lähtien.

Jos haluaa, voi omasta haravointipanoksestaan ilmoittaa hautausmaan työnjohtajille. Seurakuntayhtymä suunnittelee, että poikkeustilan päätyttyä, ehkä loppukesällä, haravointitalkoisiin osallistuneille järjestetään kutsutilaisuus, jossa tarjotaan rokkaa.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän hautausmaiden työnjohtajien yhteystiedot löydät tästä linkistä.