Ylämaantien Sipari—Pulsa-osuuden korjausrahoista uupuu kaksi miljoonaa euroa — Valtion ensi vuoden tierahojen jakaminen ratkaisee, minkä verran tietä päästään korjaamaan

Sipari—Pulsa-tieremontin kustannusarvio on reilut kolme miljoonaa euroa. Summasta on kasassa vasta 1,1 miljoonaa euroa.

Minna Mänttäri

Ylämaantien sorapintaisen osuuden kunnossapito on hankalaa, koska vilkas liikenne kuluttaa tietä eikä tietä ole perustettu kunnolla.
Ylämaantien sorapintaisen osuuden kunnossapito on hankalaa, koska vilkas liikenne kuluttaa tietä eikä tietä ole perustettu kunnolla.

Lappeenrannan Ylämaantien kunnostus Siparin, Vilkjärven ja Pulsan välillä on kiinni kahdesta miljoonasta eurosta. 9,5 kilometrin osuuden kunnostus maksaa reilut kolme miljoonaa euroa. Rahaa on kasassa vasta 1,1 miljoonaa.

Tielle on suunniteltu kunnostusta ja päällystystä nykyisellä linjalle pienin oikaisuin.

Tienpidon suunnitteluyksikön päällikkö Kari Halme Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksesta (ELY) kertoo, että 1,1 miljoonalla ei lähdetä oikopäätä rakentamaan, vaan tarkoitus on saada lisää rahaa.

— Rakentamisrahoista puuttuu vielä aika iso osa. Odotamme, mitä valtion ensi vuoden budjetti tuo tullessaan.

Hallitus on luvannut lisätä ensi vuoden tiemäärärahoja 300 miljoonalla eurolla. Sipari—Pulsa-osuuden rakentamisesta päätetään Halmeen mukaan, kun nähdään, lohkeaako rahaa Etelä-Karjalaan.

Tavoitteena on Halmeen ja projektipäällikkö Hannu Moilasen korjata 9,5 kilometrin osuus yhdellä kertaa, jotta koko korjausta vaativa tieosuus tulee kuntoon.

Ylämaantie.jpg

Jos tielle ei liikene lisää rahaa, ELY joutuu tinkimään yhdellä kertaa korjaamisesta. Samalla on riski, että loppuosan korjaus siirtyy kauas tulevaisuuteen.

— Tavoite on, että korjaus on valmis vuoden 2021 loppupuolella, mutta yhtä hyvä arvaus on vuoden 2022 loppupuoli, Moilanen sanoo.

Väyläviraston liikennetiheyskartan mukaan Siparin ja Vilkjärven välillä kulkee keskimäärin 652 autoa vuorokaudessa sekä Vilkjärven ja Pulsan välillä 155 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lukemat perustuvat vuosien 2012—2018 liikenteeseen.

Hannu Moilanen muistuttaa, että sen jälkeen, kun Pulsan asema avattiin matkailukohteeksi, Ylämaantien liikennemäärä on kasvanut selvästi.

Minna Mänttäri

Ylämaantien päällystetty osuus alkaa Kuutostien risteyksestä ja jatkuu Siparin kylän kohdalle. Pulsan asemalle on matkaa reilut yhdeksän kilometriä.
Ylämaantien päällystetty osuus alkaa Kuutostien risteyksestä ja jatkuu Siparin kylän kohdalle. Pulsan asemalle on matkaa reilut yhdeksän kilometriä.

Tien korjauskustannukset ovat Moilasen mukaan kohtalaisen suuret, koska kunnolla rakennettua osuutta on vähän ja tien korjaaminen liikenteen seassa lisää vaikeusastetta.

— Mielellämme näemme Siparin ja Pulsan välin kestopäällystettynä. Savisoratien kunnossapito on hankalaa sekä liian märkyyden että liian kuivuuden aikana. Tien pohja on sen verran heikko.

Uusisilta korjattava joka tapauksessa

Vilkjärven kylän eteläreunalla sijaitseva Uusisilta on määrä korjata erillisellä rahoituksella eli siltojen korjaukseen tarkoitetuista perustienpidon määrärahoista.

Uusisilta on Moilasen mukaan huonokuntoinen. Se on korjattava joka tapauksessa, riippumatta siitä, mitä muulle tielle tapahtuu.

Uusisilta on valmistunut vuonna 1915. Se on peruskorjattu vuonna 1974 siten, että vanha kiviholvirakenne on levennetty molemmin puolin betonisella laattakehärakenteella. Sen korjaus maksaa muutama sata tuhatta euroa.

Uusimmat uutiset