Maasotakoulun varuskunnallinen paraati täyttää Lappeenrannan keskustan tiistaina, Ilmavoimat järjestää ylilennon sään salliessa – Tapahtuma aiheuttaa poikkeusjärjestelyitä keskustan liikenteeseen

Koulukatu suljetaan liikenteeltä kello 12.45–13.30 väliseksi ajaksi.

Mikko Hannula

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestettiin Lappeenrannassa vuonna 2014. Tänä vuonna valtakunnallinen paraati järjestetään Rovaniemellä. Arkistokuva.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestettiin Lappeenrannassa vuonna 2014. Tänä vuonna valtakunnallinen paraati järjestetään Rovaniemellä. Arkistokuva.

Nelisensataa henkilöä marssii tiistaina Maasotakoulun järjestämässä varuskunnallisessa paraatissa Lappeenrannassa.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi järjestettävä tapahtuma alkaa kello 11 seppeleenlaskulla Lappeenrannan sankarihautausmaalla. Kello 12 vuorossa on paraatikatselmus kaupungintalon edustalla kansalaistorilla. Paraati huipentuu ohimarssiin, jonka ottavat vastaan Maasotakoulun johtaja eversti Kari Pietiläinen ja Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva. Vastaanottopaikka on Koulukadun ja Kauppakadun risteyksessä.

Paraatiin osallistuvat Rakuunasoittokunta, Maavoimien 104. kadettikurssi sekä Kärkikomppania, Tiedustelukomppania ja Pioneerikomppania Reserviupseerikoulusta. Ohimarssiin osallistuu myös noin 15 ajoneuvoa sekä noin puolitusinaa ratsukkoa.

Jos sää sallii, tapahtumassa nähdään myös Ilmavoimien hävittäjäkone, joka kunnioittaa tapahtumaa ylilennolla.

Maasotakoululta kerrotaan, että paraatikatselmus ja ohimarssi aiheuttavat poikkeavia liikennejärjestelyitä Lappeenrannan keskustassa kello 11 ja 14 välisenä aikana. Koulukatu suljetaan liikenteeltä kello 12.45 ja 13.30 väliseksi ajaksi. Sotilaspoliisit ohjaavat liikennettä paraatin aikana.

Maasotakoulu toivottaa kaupunkilaiset tervetulleiksi seuraamaan päivän tapahtumia. Ohimarssia voi seurata Koulukadun varrella.