Omakotitalossa tulipalo Vuolukivenkujalla Imatralla: Asukkaat saivat rajoitettua palon leviämistä sulkemalla huoneen oven

Tulipalo havaittiin itsenäisyyspäivänä iltapäivällä.

Niina Villman

Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta ja sopimuspalokunnista lähetettiin kohteeseen pelastusyksiköitä kaikkiaan viideltä eri paloasemalta. Arkistokuva.
Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta ja sopimuspalokunnista lähetettiin kohteeseen pelastusyksiköitä kaikkiaan viideltä eri paloasemalta. Arkistokuva.

Vuolukivenkujalla Imatralla syttyi itsenäisyyspäivänä tulipalo omakotitalon yläkerrassa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen kello 14.26.

Tulipalo oli syttynyt 1,5-kerroksisen omakotitalon yläkerran huoneessa. Omakotitalossa olleet ihmiset havahtuivat paloon, kun palovaroitin reagoi palosta muodostuneeseen savuun. 

Paikalla olleet ihmiset sulkivat huoneen oven. Oven sulkeminen rajoitti palon kehittymistä ja leviämistä.

Pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät nopeasti kohteeseen. Tulipalo saatiin sammumaan.

Päivystävä palomestari Arto Taina kertoo, että talon yläkerta kärsi palosta noki- ja savuvahinkoja. Ihmisiä ei loukkaantunut tulipalossa. 

Omakotialueella olevan talon sammutustöihin lähetettiin pelastushenkilöstöä kaikkiaan viideltä eri paloasemalta.

Luetuimmat