Tarja Pajusen työtaival imatralaisen teräksen parissa alkoi 44 vuotta sitten — ja matka jatkuu

Teräsnainen on työskennellyt koko uransa ajan karkeavalssaamossa. Tehdastyö ympäristöineen on hänestä kehittynyt parempaan suuntaan.

Minna Mäkinen

Tarja Pajunen työpisteellään, lähdössä näytteenottoon.
Tarja Pajunen työpisteellään, lähdössä näytteenottoon.

Tämä on tapahtunut ennenkin. Musta reppu olkapäällään astelee Ovakon pyöröportista sisään Tarja Pajunen, 63. On alkamassa taas yksi työvuoro karkeavalssaamossa. Pajunen on laaduntarkkailija. Työ on hänestä mukavaa.

Minna Mäkinen

Korvatulpat korviin.

— Yksinäni teen hommia omaan tahtiin.

Ensimmäisenä päivänä ajattelin, että jos löydän täältä ulos, en tule enää ikinä. Tarja Pajunen

Pajunen tuli Imatran terästehtaalle töihin syksyllä 1973.

Kypärä päähän.

— Olin silloin 18-vuotias ja käynyt kansakoulun. Veli oli täällä töissä valimossa. Minäkin kysyin hommia ja sanoivat, että voin aloittaa heti maanantaina.

Niin yksinkertaista oli silloin työn haku ja saanti.

Minna Mäkinen

Vielä lämmin näyte nostetaan lavetille.

”En tule enää ikinä”

Nuori nainen ohjattiin töihin karkeavalssaamolle. Ympäristö oli pimeä, teräspöly tarttui kiinni. Silloin ei ollut työvaatteita talon puolesta.

Minna Mäkinen

Laaduntarkastus käynnissä.

— Ensimmäisenä päivänä ajattelin, että jos löydän täältä ulos, en tule enää ikinä.
Mieli kuitenkin muuttui. Aluksi työ oli päivätyötä.

— Häärin osastolla yleismies Jantusena. Sitten siellä avautui lämpökuopan hoitajan paikka. Siirtelin valanteita seitsemään syvään hautaan jäähtymään.

Lämpökuopan laidalla Pajunen teki töitä melkein 20 vuotta. Se oli kuumaa ja hikistä hommaa. Kaikki tehtiin käsin.

— Kun tulin taloon, oli vuorossa 22 henkilöä. Nyt vuoron vahvuus on kymmenen.

Parempaan päin

Kolmivuorotyötä Pajunen on tehnyt neljän vuosikymmenen ajan.

— Vuorotyön rytmi on sopinut minulle.

Tehdastyö on Pajusesta muuttunut paljon. Ympäristö on nyt paljon siistimpi, valoisampi ja lämpimämpi. Myös turvallisuusasiat ovat esillä aivan eri tavalla kuin ennen.

— Alkuaikoina niistä ei puhuttu mitään. Nyt turvallisuus alkaa olla niin huippuunsa viritettyä, että kohta ei pysty tekemään mitään, Pajunen nauraa.

Suhdanteet koettu

Terästeollisuus on suhdanneherkkä ala. Lomautukset ovat tulleet Pajusellekin tutuksi.

— 1980-luvun lopulla tehtaalta pantiin pois 1 000 ihmistä. Silloin olin ihan varma, että lähtö tulee.

Tällä hetkellä Ovakon tilauskanta on vahva ja näkymät hyvät.

— Kun kestäisi vain. Vähän aikaisemmin olisi täällä voinut kyllä rekrytoinnit aloittaa.

Pajusesta on mukavaa, kun töihin on tullut nuorta väkeä.

— He ovat hulvatonta sakkia, jolla on erilainen katsanto työhön.

Kaksi vuotta vielä

Pajusen ikätoverit Ovakolla ovat jo siirtyneet eläkepäivien viettoon. Hän päätti kuitenkin toisin. Työnteko jatkuu vielä kaksi vuotta, 65-vuotiaaksi asti.

— En halunnut jäädä möllöttämään ja katsomaan kelloa, että milloin laitan ruokaa. Isäntäkin kysyi, että et kai aio kotiin jäädä.

Pajusen harrastukseenkin kolmivuorotyö käy hyvin. Hän on hullaantunut luontovalokuvaukseen. Talvella keskiössä ovat linnut. Kesät kuluvat perhosten perässä.

— Siihen hullaantuu. Viime kesänä tuli hankittua perhosvalotkin, joita poltetaan öisin.

Pajunen ikuisti viime kesänä 312 erilaista päivä- ja yöperhosta.



Henkilöstön ikäjakauma

20—29-vuotiaat: työntekijät 23,5 prosenttia, toimihenkilöt 2,1 prosenttia.

30—39-vuotiaat: työntekijät 21,8 prosenttia, toimihenkilöt 11,9 prosenttia.

40—49-vuotiaat: työntekijät 26,8 prosenttia, toimihenkilöt 35 prosenttia.

50—59-vuotiaat: työntekijät 21,5 prosenttia, toimihenkilöt 39,2 prosenttia.

Yli 60-vuotiaat: työntekijät 5,9 prosenttia, toimihenkilöt 11,9 prosenttia.

Lähde: Ovako Imatra

Uusimmat uutiset