IPV nousi superpesiksessä jo seitsemänneksi, tällä kertaa jyrän alle jäi Kempeleen Kiri

Sami Korkala

IPV:n kapteeni Miikka Matikka toi joukkueensa juoksuista kaksi.

Imatran Pallo-Veikot on repimässä selvää pesäeroa sarjataulukon peräpäähän miesten superpesiksessä. Torstaina IPV haki kaksi tärkeää pistettä pohjoisesta nousten jo seitsemänneksi ohi vastustajana olleen Kempeleen Kirin. IPV voitti ottelun kolmesti kotiuttaneen Lauri Rönkön johdolla jaksoin 1—0 (1—1, 3—2).

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin ainoastaan kaksi juoksua. Syyllinen molempiin oli vierasjoukkueen lukkari Ville Liukku, joka päästi ensin vapailla Jani Lassilan kakkoselta kotipesän turvaan, mutta korjasi virheensä tasoittamalla jakson taidokkaalla kolmosrajakoukulla. Liukun lyönnin turvin kotiin ehti Lauri Kaartokallio.

IPV:llä oli mahdollisuudet kuitata jaksovoitto, mutta kahdella palolla jaksovoittoa yrittänyt Lauri Rönkkö ei onnistunut neljännen tasoittavalla. Kempele vei avausjakson kolmostilanteet nimiinsä 6—3.

Toinen jakso lähti punapaidoilta käyntiin mallikkaasti, kun Rönkkö latasi ajolähdöstä pallon keskelle väliin ja imatralaisten kapteeni Miikka Matikka kipitti kotipesään.

Kempele vastasi toisen tasoittavalla kahdella juoksulla, jotka tykitti Ossi Meriläinen. Vielä avausjaksolla lyöjätilaston kärkikymmenikössä viihtyvän Meriläisen ruuti oli märkää.

IPV rakenteli neljännen aloittavalla palottoman ajolähdön, johon Petri Tuuva reagoi aikalisällä. Pelinjohtajan ohjeet menivät perille erityisen hyvin yhdelle miehelle: Rönkön maanuoliaiset saattelivat kotipesään vuoron perään Lauri Kaartokallion ja Miikka Matikan ja tilanne oli hetkessä 2—3 vieraille.

Voiton puolustaminen alkoi IPV:ltä lupaavasti KeKin oltua vaikeuksissa kentällemenoissa. Henkeä saatiin pidättää silti loppuun asti, kun Ossi Meriläinen siirteli Juhani Ojalan viimeisenä lyöjänä ykköseltä aina kolmoselle asti. Viimeinen lyönti leijaili kuitenkin kopiksi, mikä käynnisti IPV:n neljännen perättäisen voitontanssin.

Joonas Tapaninen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.