Lappeenrannassa on viime vuodet keskusteltu kiivaasti kaupunkikuvasta. Eikä ihme.

— Totta kai ihmiset reagoivat, kun ympäristö muuttuu. Meillä on usein rajoittunut näkökulma siihen, mitä kuuluu psyykkiseen hyvinvointiin. Ajatellaan, että siihen kuuluvat sosiaaliset suhteet, koti ja työ. Mutta me olemme jatkumo ja osa fyysistä ympäristöämme, sanoo ympäristöpsykologi Kirsi Salonen.

Jos ihminen on asunut pitkään jollain paikkakunnalla, siitä on tullut osa itseä. Varsinkin ikääntyneillä elinympäristöön liittyy paljon muistoja ja elettyä elämää. Puhutaan paikkaidentiteetistä.

— Sen omakuvan rikkominen varsinkin vastoin omaa tahtoa tuntuu tosi pahalta, sanoo Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli.

Mitä lähempänä omaa elinpiiriä tai itselle tärkeitä paikkoja mullistukset tapahtuvat, sen kovemmin ne sattuvat.

Uuden opettelu vaatii vaivaa ja ärsyttää

Salosen mukaan elinympäristö otetaan usein itsestäänselvyytenä. Matkoilla uusia paikkoja ihmetellään, mutta kotiympäristöstä tullaan tietoiseksi vasta sitten, kun jokin muuttuu.

Muutos voi rikkoa iankaikkiset rutiinit liikkumisessa ja asioinnissa. Vaatii vaivaa opetella uutta, ja se ärsyttää.

— Jos ihminen on ikänsä nähnyt auringonnousun, ja tilanne muuttuu, vaikutukset voivat mennä syvälle. Sama juttu, jos aina on tottunut ajamaan jostain autolla. Vuosien mittaan syntyneet käyttäytymismallit eivät muutu hetkessä, Horelli toteaa.

Latautumispaikan menetys voi ahdistaa

Erityisen vaikeaa muutos on, jos ihminen menettää itselleen hyvin merkityksellisen asian.

— Ihmisillä voi olla ympäristössään paikkoja, joissa he kokevat mielihyvää, kauneutta, historiantuntua tai jotain korkeampia arvoja ja lataavat henkisiä akkujaan, muistuttaa Tampereen yliopiston psykologian professori Kalevi Korpela.

Paikan mukana ihminen voi menettää tällaiset kokemukset. Yksi keino vaikuttaa omaan oloon katoaa. Tilalle pitäisi löytää jotain korvaavaa, ja ihminen ahdistuu. Ahdistukseen voi liittyä myös vihaa ja ärtymystä.

— Kyse ei ole vain valituksesta valituksen vuoksi, Salonen huomauttaa.

Jimbyilyn etunenässä nuoret, menevät miehet

Muutoksen vastustaminen voi toki olla sukua nimby-ilmiölle (not in my back yard), katsoo Aalto-yliopiston maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä.

— Kun kodin lähelle tulee jotain uutta, aina löytyy vastustajien joukko. Tämä ei ehkä päde niin paljon julkiseen tilaan, mutta samoja piirteitä vastustamisessa on.

Nimbyjen rinnalle on tosin monilla paikkakunnilla noussut myös jimbyjä (yes in my back yard), jotka ajavat muutoksia usein äänekkäästikin.

— Voisin kuvitella, että Lappeenrannassakin on tätä joukkoa, Virolahdella mökkeilevä ja Lappeenrannan kesäkaupunkina tunteva Kyttä tuumii.

Liisa Horelli kuvaa joukkoa nuoriksi, meneviksi miehiksi, jotka ovat saaneet idean, että kaupunkeihin pitää saada lisää urbaaniutta.

— Että on jotenkin hienoa rakentaa korkeasti ja kovaa, nopeasti ja näyttävästi.

Hiljaisen enemmistön ääni hukkuu

Keskustelusta ei voi päätellä, mitä mieltä suuri enemmistö asioista on. Jimbyjäkin kovempaa ääntä pitävät usein muutosten vastustajat, vaikka olisivat vähemmistö, arvioi Kyttä.

— Median roolikin tässä on iso. Kuka hallitsee keskustelua? Enemmistö on usein hiljaista, ja nuoremmat eivät niinkään vastusta muutoksia.

Vain harvat jaksavat osallistua suunnitteluun nykytavoilla

Siihen, miten muutokset otetaan vastaan, vaikuttaa asioiden valmistelu. Ihmisten pitäisi voida osallistua siihen paljon nykyistä enemmän.

— Meillä ei vieläkään ole sellaista osallistamiskulttuuria, että ihmiset otettaisiin todella mukaan luomaan yhdessä ympäristöä, Kyttä sanoo.

Hän näkee ongelmana, että perinteisen vuorovaikutuksen tavat ovat sellaisia, että niihin hakeutuu vain tietyn tyypin väkeä.

— Usein ne, jotka vastustavat jotain, ovat eniten motivoituneita uhraamaan aikaansa. Pitäisi olla tapoja osallistua yksilöllisemmin ja anonyymimmin, jotta hiljainen enemmistökin saisi sanoa jotain.

Erilaisia netti- ja paikkatietopohjaisia välineitä osallistamiseen on jo olemassa. Niiden avulla kaupunki voi kerätä vaikkapa ihmisten lempipaikoista tietopankkia, jota kaikki toimialat voisivat hyödyntää.

Usein vain järkiperusteet purevat

Osallistaminen ei auta, ellei asukkaiden näkemys vaikuta ratkaisuihin. Päätöksenteossa hyvällä ympäristöllä viitataan Salosen mukaan usein vain palvelujen saatavuuteen ja muihin rationaalisiin seikkoihin.

— Virkistystä ja hyvinvointia tukevia seikkoja ei oteta niinkään huomioon.

Ellei tule kuulluksi, ääni kovenee. — Kirsi Salonen

Tutkimusten mukaan rakennetussa ympäristössä nimenomaan vanha rakennuskanta koetaan elvyttävimpänä.

— Se on myös rakennettu aikana, jolloin maasto piti huomioida paremmin. Ei tehty kuten nyt, tyhjäksi kaikki ja uutta tilalle.

Hyvinvointia murentaa myös luontoympäristön murentaminen.

Keinottomuuden tunne voi saada ihmiset reagoimaan aggressiivisestikin.

— Ellei tule kuulluksi, ääni kovenee, Salonen toteaa.

Kertoo vilkas keskustelu jostain hyvästäkin. Vain ihmisille rakas kaupunki herättää intohimoja.