Arkistosta: Kuutostietä matalampi huoltoluokitus

Juttu on julkaistu Etelä-Saimaassa 18. helmikuuta 2014.

Saimaan kanavan huollosta vastaavan NCC Roadsin aluejohtaja Timo Luhtaniemi ei halua kommentoida onnettomuuteen liittyviä yksityiskohtia. NCC Roads valmistelee viikolla omaa selvitystään ja tutkii onnettomuuteen mahdollisesti liittyviä asioita.

Luhtaniemi muistuttaa, ettei tietä ole luokiteltu esimerkiksi Kuutostien tavoin korkeimpaan huoltoluokitukseen. Kuutostie pyritään pitämään sulana läpi vuoden sääolosuhteiden niin salliessa.

— Tällä tiellä on 1B-huoltoluokitus. Keskeistä siinä on, ettei tietä edes pyritä pitämään sulana läpi talven, Luhtaniemi sanoo.

Vastaava huoltoluokitus on esimerkiksi Lappeenrannasta Taipalsaareen johtavalla Taipalsaarentiellä.

Saimaan kanavan huoltotiellä sulan käyttöä on rajoitettu. Muun muassa sulkujen lähistöllä suolaa ei saa käyttää lainkaan. Tien hoitoon vaikuttaa myös valtakunnan raja.

— Toiminta-aika on pidempi kuin muualla.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen hoitourakat kilpailutetaan seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Valittu urakoitsija vastaa teiden talvi- ja kesähoidosta. Tiet on jaettu käytön mukaan hoitoluokkiin, joilla toimenpideajat esimerkiksi lumen auraamisen suhteen vaihtelevat.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.