Tilaajalle

Lappeenranta kutoo kouluverkkoaan uusiksi — Luvassa on purku- ja rakennustyömaita, remonttia ja väistötiloja, katso mitä omalla asuinalueellasi tapahtuu

Sammonlahden malli ja Kourulan malli antavat suuntaa Lappeenrannan tuleville kouluille eri puolilla kaupunkia. Tekeillä on useita uusia kouluja, peruskorjauksia ja myös ovien sulkemisia.

Kai Skyttä

Joutsenon koululaiset Andrei Taipale (vas), Ella Hämäläinen, Ella Ahonen ja Leo Paganus käyvät tyytyväisinä koulua koulukeskuksen pihan tilaelementissä. Edessä ovat sekä kouluvuodet väistötiloissa Imatralla että paluu uuteen koulurakennukseen.

Lappeenrannan koulurakentamisen kuumimmat vuodet ovat 2020 ja 2021. Yläkoulujen yhteyteen tulee monien palvelujen kokonaisuuksia niin Sammonlahdessa, Lauritsalassa kuin Joutsenossa. Lauritsalan ja Voisalmen uusien koulujen rakentaminen aikaistuu. Lauritsalan koulun tekijäksi kaupunki etsii ulkopuolista tahoa ja toteutustavaksi elinkaarimallia. Uhanalaisia kouluja riittää yhä, vaikka lakkautuspäätökset lienevät pöydällä vasta jokusen vuoden päästä.

Tämä artikkeli on tilaajillemme

Tilaajanamme olet aina tervetullut lukemaan sisältöjämme rajattomasti.

Olen jo tilaajaVerkkopalvelun sisällöt kuuluvat kaikille tilaajille.

Tutustu 2 viikkoa maksutta!Tutustu sisältöön verkossa.

Luetuimmat