Joka kymmenes mopoauto joutuu onnettomuuteen — Suomessa vuosittain noin 1 000 mopoautojen liikennevahinkoa

Jaana Kautto

Kevytrakenteiset mopoautot joutuvat käyttämään samoja ajoväyliä henkilöautojen ja raskaan liikenteen ajoneuvojen kanssa. Mopoauton ja muun liikenteen nopeusero on usein suuri.
Kevytrakenteiset mopoautot joutuvat käyttämään samoja ajoväyliä henkilöautojen ja raskaan liikenteen ajoneuvojen kanssa. Mopoauton ja muun liikenteen nopeusero on usein suuri.

Noin joka kymmenes mopoauto joutuu liikennevahinkoon. Suomessa mopoautoille sattuu vuosittain noin 1 000 liikennevahinkoa, joiden seuraukset kuitenkin ovat pääosassa lieviä. Tiedot selviävät Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuoden 2017 mopoautoraportista.

— Mopoautoilu ei tilastojen valossa ole niin vaarallista kuin joskus kuvitellaan. Valtaosa mopoautoilijoiden kolareista ei johda loukkaantumiseen ja loukkaantumisetkin ovat yleensä lieviä, kertoo OTIn liikenneturvallisuustutkija Salla Salenius tiedotteessa.

Peräänajoja ja peruutusvahinkoja

Mopoautoille tyypillisimpiä vahinkoja ovat peräänajot sekä peruuttamisvahingot. Mopoautokuljettajat ovat vahinkotilanteissa hieman useammin aiheuttajana kuin syyttömänä osapuolena.

Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia mopoautoilla on tapahtunut neljä vuosina 2004–2016.

— Kuolonkolarit tutkitaan tarkkaan onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi jatkossa. Mopoautoilla vakavia onnettomuuksia on kuitenkin sattunut niin vähän, ettei niistä voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä mopoautojen turvallisuudesta, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari OTIsta sanoo.

Haasteena tarkkaavaisuus

Mopoautojen kuljettajilla on havaittu haasteita tarkkaavaisuudessa ja liikenteen havainnoimisessa. Onnettomuutta on edeltänyt usein mopoautoilijan havaintovirhe.

— Esimerkiksi yhteenajoissa mopoauton kuljettajan huomio oli monesti muualla kuin ajamisessa, Salenius jatkaa.

Tutkijalautakunnat nostivat tutkinnassaan toistuvasti esiin mopoautojen heikon rakenteen.

— Mopoautojen törmäysturvallisuutta tulisi kehittää esimerkiksi korirakenteen osalta turvallisuuden lisäämiseksi, Parkkari kertoo.

OTIn mopoautojen turvallisuutta käsittelevässä raportissa on käytetty aineistona liikennevakuutuksesta korvattuja vahinkoja vuosilta 2011–2015 sekä liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia onnettomuuksia vuosilta 2004–2016.

Oletko joutunut vaaratilanteeseen jonka osapuolena on mopoauto? Oletko kohdannut ennakkoluuloja tai vaarallisia ohituksia liikkuessasi mopoautolla? Kommentoi alle!

Helena Korpela

Kommentoidut