Luumäen pellettitehtaan palon vahinkojen arvioidaan nousevan yli miljoonan euron

Purukasojen purku ja kastelu jatkuu palopaikalla.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos

Luumäen pellettitehtaan palon vahinkojen arvioidaan nousevan yli miljoonan euron

Luumäen Puukyläntiellä lähellä Kuutostietä on palanut pellettitehdas. Tehtaan tuotantotila kärsi mittavia vahinkoja, ja puruvarasto tuhoutui täysin tulipalossa, joka alkoi perjantai-iltana kello 21 aikaan.

Varsinaiset sammutustyöt jatkuivat yöllä noin yhteen puoli kahteen, päivystävä palomestari Arto Suomalainen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoi aamulla ennen kahdeksaa.

— Jälkiraivaus- ja sammutustyöt jatkuvat par’aikaa siellä kahden yksikön voimin. Purua ajetaan varastotiloista kauhakuormaajalla pois ja kastellaan.

Suomalainen kertoo, että varastossa ollut puru, pitää siirtää ulos ja purukasat hajottaa ja kastella, ettei palo jää kytemään.

— Isoon purukasaan vesi ei pääse pureutumaan. Kasassa oleviin onkaloihin ei päästä muuten käsiksi kuin koneellisesti purukasa purkamalla.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos

luumäki.jpg

Suomalaisen mukaan palo aiheutti yli miljoonan euron vahingot.

— Tässä vaiheessa vahingot ovat sen verran tarkentuneet, että puruvarasto on tuhoutunut. On vaikea sanoa, millaisia vahinkoja tuotantotiloissa oleville koneille ja sähköjärjestelmille ja muille on tullut, hän sanoi.

Pelastuslaitoksen yksikkö lähti perjantai-iltana tarkistamaan pellettitehtaan automaattihälytystä. Paikalle saavuttuaan palomiehet huomasivat, että paikan yllä leijui savupatja, ja samassa palo syttyi kunnolla liekkeihin.

Rajusti riehuneessa tulipalossa syntyi sankasti savua, ja pelastuslaitos antoi savun alla oleville suosituksen sulkea ikkunat ja ilmavaihto.

Paloa oli sammuttamassa 17 yksikköä.

Syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos

palo.jpg

Luetuimmat