Eksoten alueella mahdollisesti ensimmäinen brittikoronatapaus – Ylilääkärin mukaan tartunta rajoittuu yhteen perheeseen, eikä sen pitäisi päästä leviämään

Ylilääkäri Sami Raasakan mukaan viimeisimmät tartunnat juontavat juurensa aikaisempiin tartuntoihin, Lappiin ja pääkaupunkiseudulle. Yksi on mahdollisesti paikallinen.

Laura Heino

Etelä-Karjalassa on varmistunut 7 koronatartuntaa, Eksote kertoo. Kuvituskuva.
Etelä-Karjalassa on varmistunut 7 koronatartuntaa, Eksote kertoo. Kuvituskuva.

Etelä-Karjalassa on viikonlopun aikana varmistunut 7 uutta koronavirustartuntaa.

Yhteensä on nyt todettu 265 koronatartuntaa, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) tilannekuvasta selviää.

Nyt varmistuneista tapauksista kolme on todettu 9. tammikuuta, kaksi 8. tammikuuta ja kaksi 7. tammikuuta, Eksoten koronavirustauti lukuina -taulukosta selviää.

Tartunnoista neljä on perheiden sisäisiä tartuntoja, eli ne liittyvät aikaisempiin tartuntoihin, ylilääkäri Sami Raasakka kertoo. Yksi tartunta juontaa juurensa Lappiin ja yksi pääkaupunkiseudulle. Yksi tartunta on mahdollisesti paikallinen.

Raasakan mukaan suoraan ulkomaille jäljitetyistä tartunnoista selvitetään, ovatko ne mahdollisesti koronaviruksen brittimuunnosta.

– Niistä ei ole meille tietoon tullut yhtään brittityyppistä.

Mutkan kautta Etelä-Karjalaan näyttää Raasakan mukaan tulleen koronaviruksen brittimuunnosta. Tartunta ei siis tullut suoraan ulkomailta Etelä-Karjalaan, vaan perheen sisäisenä tartuntana.

– Karanteeniasiat ovat kunnossa, eikä pitäisi olla mitään riskiä, että täällä paikallisesti leviämistä tapahtuisi, Raasakka kertoo.

Positiivisten näytteiden osuus on laskenut

Koronavirustilanne on Etelä-Karjalan alueella kiihtymisvaiheessa. Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

– Näytteitä on otettu vähemmän kuin viime vuoden puolella ennen joulua. Hyvä asia on, että näytteistä positiivisten osuus ei ole noussut, vaan ennemminkin laskenut.

Koska vuodenvaihteesta on jo 11 päivää, valtaosa silloin saaduista tartunnoista on jo aktivoitunut. Raasakan mukaan on mahdollista, että vielä viime viikon jatkunut venäläisten uudenvuoden juhlinta voi tuoda uusia tapauksia.

– Ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää rauhalliselta, eikä tänään maanantaina ole vielä ilmaantunut uusia positiivisia.

Suomessa 200 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Etelä-Karjalassa on nyt todettu 276 koronatartuntaa. Sunnuntaina luku oli 272. THL:n koronakartan mukaan uusista tartunnoista kolme on todettu Lappeenrannassa ja yksi Imatralla.

Imatran koronatartuntojen määrä on nyt 76, Lappeenrannan 152, Luumäen 7, Parikkalan 5, Rautjärven 6, Ruokolahden 12, Savitaipaleen 5 ja Taipalsaaren 11.

Lemiä ei listalla ole. THL kertoo tartuntamäärät niistä kunnista, joissa tartuntoja on varmistunut yhteensä viisi tai enemmän.

Koko maassa on raportoitu 200 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 3 653, mikä on 374 vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Päivitetty 11.1. kello 12:09: Lisätty THL:n luvut; päivitetty kello 13:43: Lisätty Sami Raasakan kommentit ja vaihdettu otsikko.

Luetuimmat