Tilaajalle

Hoitoajat ovat lyhyitä, työtä on paljon ja kaikkia yritetään hoitaa samalla kaavalla — Eksoten on vaikea saada psykoterapeutteja, sillä vapaus tehdä työtä hyväksi koetulla tavalla houkuttaa enemmän

Eksoten psykoterapiatiimin neljästä vakanssista on tällä hetkellä täytetty vain yksi. Yksityisille psykoterapeuteille riittää kysyntää, ja jonoja on melkein kaikkien vastaanotolle.

Minna Mänttäri

Raija Vakkila (vas.) ja Päivi Aho kertovat, että itsellisessäkin työssä työpäivän jälkeen voi olla täysin uupunut. Se ei haittaa, kun kokee tekevänsä merkityksellistä työtä.
Raija Vakkila (vas.) ja Päivi Aho kertovat, että itsellisessäkin työssä työpäivän jälkeen voi olla täysin uupunut. Se ei haittaa, kun kokee tekevänsä merkityksellistä työtä.

Raija Vakkila elää unelmaansa. Hän siirtyi keväällä kokoaikaiseksi psykoterapeutiksi psykoterapiakeskus Saimaan Mieleen, jota hän kolme vuotta sitten oli perustamassa ja jossa hän tähän asti teki töitä päätyön ohella.

Tämä artikkeli on tilaajillemme

Tilaajanamme olet aina tervetullut lukemaan sisältöjämme rajattomasti.

Olen jo tilaajaVerkkopalvelun sisällöt kuuluvat kaikille tilaajille.

Tutustu 2 viikkoa maksutta!Tutustu sisältöön verkossa.

Tee digitilausMääräaikainen digitilaus tarjoushintaan.

Luetuimmat