Kisapuistossa jäätävän isot pikkujoulut — Juhlaan uskaltautui myös Tapparan kannattaja Minna Autio Tampereelta: ”Illan kohokohta on hyvän seuran ja ruuan lisäksi Apulanta”

Työporukoita oli kokoontunut nauttimaan yhdessäolosta: ”Ketään ei puutu”, sanoi Sini Monto kampaamo Sariannasta.

Minna Mänttäri

Toivottavasti tulee hyvät bileet, sanoivat ystävykset Heidi Alho (vas.) ja Minna Autio.
Toivottavasti tulee hyvät bileet, sanoivat ystävykset Heidi Alho (vas.) ja Minna Autio.

Tonttuilu onnistuu jäälläkin. Perjantai-iltana SaiPan kotihallissa Kisapuistossa juhlitaan pikkujouluja isolla porukalla. Tunnelman odotettiin nousevan korjausta vaativaan kattoon viimeistään ennen keskiyötä. Abreun ja Erinin jälkeen viimeisenä esiintymislavalle nousisi Apulanta.

Heidi Alho oli valmistautunut iltaan Tampereelta tulleen ystävänsä Minna Aution kanssa laittautumisen lisäksi oikealla shampanjalla.

Erittäin innoissaan ollaan, kun saa tehdä jotain kivaa yhdessä. — Sini Monto

— Olen Saipa-fani. Se on puoli elämää. Odotan ihanaa yhdessäoloa ystäväni Minnan, avarakatseisen Tappara-fanin, kanssa, kun harvoin nähdään, kuvaili Alho.

Alho piti illan kohokohtana Erinin ja Autio taas Apulannan esiintymistä.

Minna Mänttäri

Yläkerran pöydät täyttyivät nopeasti.
Yläkerran pöydät täyttyivät nopeasti.

— Toivottavasti tulee hyvät bileet. Huomenna tullaan katsoman peliä ja sitä, kun Ilves häviää, kertoi Autio.

Työporukat ottivat ilon irti

Minna Mänttäri

Kampaamo Sariannan porukka oli kokoontunut glitterteemalla.
Kampaamo Sariannan porukka oli kokoontunut glitterteemalla.

SaiPa järjesti Kisapuistossa kaupungin suurimmiksi mainostamansa Meidän pikkujoulut nyt toista kertaa.

Yläkerran pitkät pöydät täyttyivät enimmäkseen työporukoista. Rambollin varaamien pöytien ääressä juhli 43 palkkalistoilla olevaa. Pikkujoulutoimikunta oli päätynyt jäähallijuhlaan.

— Valittiin helppo: oli ruoka ja ohjelma samassa, kertoi toimikuntaa edustanut Anu Kosonen.

Kampaamo Sariannan koko 13 työntekijän joukko oli kokoontunut glitterteemalla.

— Ketään ei puutu. Erittäin innoissaan ollaan, kun saa tehdä jotain kivaa yhdessä, sanoi Sini Monto.

Minna Mänttäri

Buffettiin oli varattu ruokaa 900:lle.
Buffettiin oli varattu ruokaa 900:lle.

Apulanta kiinnosti 14-vuotiaita

Toisin kuin viime vuonna jäähalliin pääsivät juhlimaan myös alle 18-vuotiaat kaiken ikäisille varattuun A-katsomoon.

14-vuotiaat Jasperi Nutikka, Verneri Kiuru ja Topi Lindholm nakottivat tähyilypaikoilla toppatakeissaan hyvissä ajoin.

— Toivottavasti on hyvä ilta tulossa. Apulantaa tulimme katsomaan, selvitti Nutikka.

Vip-lippuihin sisältyi buffet-tarjoilu. Buffet-paikkoja oli ostettu noin 900. Tarjolla oli muun muassa waldorffin salaattia, savulohipiirakkaa, maissikananrintaa punaviinikastikkeessa ja jälkiruoaksi kanelipuolukkapiirakkaa kinuskin kera.

Samaan aikaan kun mahdolliset fanit ilakoivat Kisapuiston jäähallissa, pelasi SaiPa Jyväskylässä. Paatuneimmat liigaintoilijat seurasivat JYP-SaiPa -ottelua monitoreista hallin käytävillä.

Minna Mänttäri

Kinkku puuttui pikkujoulupöydästä.
Kinkku puuttui pikkujoulupöydästä.

Minna Mänttäri

Juontaja Jussi Viljakainen toivotti väen tervetulleeksi.
Juontaja Jussi Viljakainen toivotti väen tervetulleeksi.

Luetuimmat

Kommentoidut