Pääkirjoitus: Turvetuotannon vähennys pitää tehdä hallitusti – Etelä-Karjalassa moni saa siitä elantonsa

Maailman soisimmaksi valtioksi kuvatussa Suomessa ei ole pulaa turpeesta. Ei siis ihme, että turvetta keksittiin ruveta polttamaan teollisessa mittakaavassa.

Alkuvaiheessa ajatus epäilemättä vaikutti nerokkaalta. Kun Suomen turvevarat olivat kerran kaksinkertaiset Pohjanmeren tunnettuihin öljyvaroihin verrattuna, miksi maksaa turhaan tuontienergiasta?

Vaikka soita oli ojitettu pelloiksi ja kuivatettu talousmetsiksi, laajat alueet olivat edelleen kaiken hyötykäytön ulkopuolella. Yksinäisen marjastajan lakkaämpäri ei paljoa painanut, kun toiseen vaakakuppiin asettui yhteiskunnan ja paikallisen koneyrittäjän etu.

Turpeen energiakäyttö oli huipussaan 2000-luvulla, jolloin turpeella katettiin noin seitsemän prosenttia Suomen kokonaisenergiankulutuksesta. Jo seuraavalla vuosikymmenellä osuus laski viiteen prosenttiin.

Vähenemistä ei tarvitse ihmetellä, sillä energiamuodon ongelmallisuus tunnustetaan yleisesti. On selvää, että turpeennosto vahingoittaa ekosysteemejä sekä kuormittaa vesistöjä, ja palaessaan turve syöksee ilmaan hiilidioksidia kiihdyttäen ilmastonmuutosta.

Turpeenpolton kieltämistä vaadittiin viimeksi Vihreitten puoluekokouksessa. Tavoite on hyvä. Sanoista tekoihin siirtymisessä ei kuitenkaan kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Turve kun ei pala siellä jossakin, vaan kotonurkilla myös täällä kaakon kulmalla.

Yhteiskunta ehkä selviäisi turvealan työpaikkojen menetyksestä, vaikka tuotantoalueilta lähtee kiertoon miljoonia euroja pelkästään Etelä-Karjalassa. Metsäteollisuuden kattiloiden tai suurten lämpövoimaloiden hyytymiseen sen sijaan ei ole varaa.

Jos turve aiotaan korvata hakkeella, joudumme hyväksymään metsiemme entistä tehokkaamman hyväksikäytön. Tuuli- ja aurinkoenergiaa ei saada tarpeeksi tähän hätään, ja ongelman ulkoistaminen vaikkapa Brasiliasta tuodulla tuontihakkeella olisi suorastaan moraalitonta.

Uusimmat uutiset