Tilaajalle

Nelli Nupponen uskoo pärjäävänsä, vaikka ei päässyt näyttämään taitojaan –  Etelä-Karjalan IB-lukion kirjoitukset peruttiin ja loppuarvosanoihin vaikuttaa muun muassa aiempien ikäluokkien menestys

Noin 30 eteläkarjalaista opiskelijaa ei pääse kirjoittamaan, koska IB-lukion päättökokeet peruttiin. Arvosanat määräytyvät nyt kirjallisten töiden, opettajien antamien arvosanojen ja IB-organisaation tilastojen perusteella.

Anu Kiljunen

Jos ei olisi koronavirusta, Nelli Nupponen valmistautuisi parhaillaan päättökokeisiin.

Nelli Nupponen on koronapandemian aikana pitänyt yhteyttä ystäviinsä esimerkiksi videopuheluiden avulla. – Tämä teknologia onneksi auttaa pitämään yhteyttä ystäviin. Voi jopa sanoa, että nyt tulee enemmän pidettyä yhteyttä joihinkin ystäviin kuin normaalisti. Nyt on mahdollisuus ja aikaa.