Kaksi 15-vuotiasta koulupoikaa ryösti kolmannen Lauritsalassa — Poliisi puhuttaa tekijöitä ja vanhempia 

Heidi Veijalainen

Kaksi 15-vuotiasta koulupoikaa ryösti kolmannen Lauritsalassa — Poliisi puhuttaa tekijöitä ja vanhempia 

Viime viikon torstaina kaksi 15-vuotiasta poikaa houkutteli samanikäisen toverinsa Lauritsalan koulun alueen ulkopuolelle, missä he kaatoivat uhrin maahan ja veivät tämän repusta omaisuutta, tiedottaa poliisi.

Poliisi tutkii asiaa ryöstönä. Viedyn omaisuuden arvo on noin sata euroa.

Tekijät pitivät uhria jonkin aikaa maassa. Uhri selvisi tapahtuneesta lievillä vammoilla.

Esitutkinta jatkuu poikien puhuttamisella, kertoo rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka.

— Kyse on 15-vuotiaista ja täytyy harkita, onko jossain vaiheessa tarpeen viedä esitutkintaa siihen asti, että juttu etenisi syytteeseen ja oikeuden ratkaistavaksi. Voisi olla mahdollista myös sovitella asia poikien ja heidän vanhempiensa kanssa. Vanhemmat ja sosiaaliviranomaiset tulevat tähän mukaan, koska on kyse alaikäisistä.

Oikeuteen asia voisi edetä esimerkiksi siinä tapauksessa, että jompikumpi osapuoli ei sovitteluun suostu. 15-vuotias on jo tekemisistään rikosoikeudellisessa vastuussa.

Juttua muokattu 9.10. kello 15.34. Tekstiä muokatut lisätiedoilla ja poliisin haastattelulla.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut