Kuuleeko OH5AB, täällä koko maailma — Radioamatöörikerho Saimaan Viitosten harrastus kuulostaa ulkopuolisen korviin käsittämättömältä, mutta se on selvää, että harrastukseen hurahtaa ja intohimoa löytyy

Radioamatöörin tunnistaa siitä, että hänen leukansa on pystyssä. Hän ei kuitenkaan ole ylpeä, vaan etsii antenneja ja potentiaalisia antennin paikkoja.

Marleena Liikkanen

Juhani Turtiainen (vas.) ja Heikki Launis yrittävät yhteyttä sähköttämällä. Siellä se taas piipittää, saattaa radioamatöörin läheinen todeta, sillä ulkopuolisen korviin sähkötys kuulostaa vain sarjalta ääniä.
Juhani Turtiainen (vas.) ja Heikki Launis yrittävät yhteyttä sähköttämällä. Siellä se taas piipittää, saattaa radioamatöörin läheinen todeta, sillä ulkopuolisen korviin sähkötys kuulostaa vain sarjalta ääniä.

Piipitystä ja rahinaa. Sellaiselta kuulostaa ulkopuolisen korviin radioamatöörin harrastus. Se on kuitenkin vain pintaraapaisu.

Radioamatöörikerho Saimaan Viitoset kokoontuu viikoittain kerhoiltaan, jossa kuulemma pälistään sekä jaetaan kokemuksia ja vinkkejä.

— Radioamatööriharrastuksessa on kysymys itsensä kehittämisestä, radiotekniikasta, yhteyksien pitämisestä, rakentamisesta. Lista vain jatkuu. Kerhossa oppii kavereilta, Timo Suutari kertoo.

Kaverit radioamatööri tunnistaa parhaiten henkilökohtaisella tunnuksella. Saimaan Viitosten kerhoaseman tunnus on OH5AB. Tunnukset alkavat kirjainyhdistelmällä OH, joka on Suomen oma tunnus. Sen jälkeen tulee numero 5 ja sitten radioamatöörin oma kirjainyhdistelmä.

Vanhat tutut tietävät, että olemme vähän ”hurahtaneita”. — Vesa Pakarinen

Radioamatööri saa selittää harrastustaan ainakin uusille tuttaville.

— Vanhat tutut tietävät, että olemme vähän ”hurahtaneita”. Kun aloitin nuorena poikana ja radioantenni oli isäni autossa, silloin se oli eksoottista. Nykyään jos kiipeän 36-metriseen mastoon ja teen siellä antennihuoltoja, naapurit eivät edes katso, Saimaan Viitosten puheenjohtaja Vesa Pakarinen, OH5MNH, nauraa.

Yhteyksiä ympäri maailmaa

Radioamatöörien puheessa pyörivät sanat radioaalto ja taajuus. Harrastusta ei voi yksinkertaistaa muutamaan virkkeeseen, mutta se voi olla esimerkiksi seuraavaa: Radionnupin pyöritystä ja kuuluvien taajuuksien etsimistä. Niin pidetään yhteyttä ympäri maailmaa.

— Tämän harrastuksen kautta maailma on hallussa, Juhani Turtiainen toteaa.

Morsesähkötyksellä, puheella tai viestillä voi viestiä vaikka maapallon toiselle puolen. Viestien sisällöt koskevat usein säätä tai teknisiä asioita. Yhteyden saantiin tarvitaan tuuria ja taitoa.

— Riippuen siitä, mikä taajuus on kyseessä, käyttäytyvät radioaallot eri tavalla. Jotkut aallot vähän taipuvat, niillä pääsee horisontin taakse. Jotkut heijastuvat avaruudesta takaisin, jolloin pääsee pompun kautta kauas. Jotkut taas eivät heijastu yhtään, vaan kulkevat viivasuoraan, jolloin pitää olla lähes näköyhteys, että pystyy pitämään yhteyden toiseen, Suutari selittää.

Marleena Liikkanen

Kuvassa Heikki Launis (vas.), Juhani Turtiainen, Petri Seppänen ja John Ahlbom, vaikka toisensa he taitavat tuntea paremmin kunkin omalla tunnuksella.
Kuvassa Heikki Launis (vas.), Juhani Turtiainen, Petri Seppänen ja John Ahlbom, vaikka toisensa he taitavat tuntea paremmin kunkin omalla tunnuksella.

Radioamatöörillä täytyy olla sekä teknistä osaamista että tietoa turvallisuusasioista, ja sen takia amatöörin täytyy ensin suorittaa tutkinto.

Radioamatööreillä on myös pelastustoimellinen rooli. Jos kaikki muut viestintäyhteydet kaatuvat, tulee radioamatöörien kannettavista radioista ja sähkötystaidoista tärkeä osa viranomaistoimintaa.

— Ei sellaiseen tilanteeseen vaadita kuin kunnon ukkosmyrsky ja pari trombia, Pakarinen toteaa.

Jotkut keräilevät maita, joihin ovat saaneet yhteyden. Toiset, kuten Petri Seppänen, keräilevät luonnonsuojelualueita ja kansallispuistoja ja pyrkivät saamaan niistä yhteyksiä. Toiset taas ovat rakentaneet laitteensa alusta asti itse.

— Silloin, kun minä aloitin harrastuksen, olivat laitteet niin kalliita ettei koulupojalla ollut niihin varaan. Kyllä sai henkseliä paukutella, kun itse rakentamillani laitteilla sain ensimmäisen yhteyden. Se oli seitsemän kilometriä, Pekka Rämä kertoo.