Patotien pumppaamon suunnittelussa otettiin aikalisä Ruokolahdella — Haapaveden tilaa yritetään parantaa veneluukkujen aukaisulla

Ruokolahden kunta ei ole toistaiseksi viemässä pumppaamoa eteenpäin, vaikka hanketyöryhmässä on kunnanjohtaja Antti Pätilän mukaan jatkettu asian pohdintaa.

Anssi Kemppinen

Kaukopään edustalla olevan Patotien veneluukkujen aukaiseminen on yksi keino lisätä Haapaveden virtaamaa.

Ilman ympäristöministeriön hankerahaa jääneen Patotien pumppaamon suunnittelussa on otettu aikalisä.

— Koska rahoitusta ei tullut, asia jätettiin lepäämään ensi kesään, eikä mitään tule tapahtumaankaan noin puoleen vuoteen. Asiaan kuitenkin voidaan myöhemmin palata, kertoo ympäristöinsinööri Helena Kaittola ympäristötoimesta.

Myöskään Ruokolahden kunta ei ole toistaiseksi viemässä pumppaamoa eteenpäin, vaikka hanketyöryhmässä on kunnanjohtaja Antti Pätilän mukaan jatkettu asian pohdintaa.

Saimaan Haapavedelle Stora Enson Kaukopään edustalle suunniteltu pumppaamo vaatisi hänen mukaansa kuitenkin suuremmat perustamistyöt kuin esimerkiksi Lappeenrannan Kivisalmen pumppaamo, joka on toiminut vuodesta 2015.

Kaittola pitää todennäköisenä, että veneluukkujen auki pitämistä kokeillaan vaihtoehtona parantamaan veden vaihtumista.

— Kokeilua tehtiin jo kesällä 2010, mutta silloin kesken pahimman hellejakson, jolloin oli aivan tyyntä, Kaittola kertoo.

Soinilansalmen sillalla iso rooli

Pätilä kertoo, että veneluukkujen aukipitämiseen sisältyy myös toive siitä, että veneliikenne toimisi nykyistä tehokkaammin.

— Lähtötilanteeseen verrattuna on tullut lisää intressejä, mutta problematiikka on edelleen sama. Pitää nyt rauhassa miettiä ensinnäkin se, kenen hanke tämä on ja kuka hankkeessa on lopulta luvanhakijana.

Hankerahaa voisi hakea vielä ainakin Maaseudun kehittämisrahastosta, mutta toistaiseksi rahoitusta ei ole haettu.

— Jos heitetään iso vaihde päälle, siinä vaiheessa on toki tutkittava EU-rahoituksen saantimahdollisuuksia. Laajempana hankkeena kyse olisi miljoonahankkeesta.

Soinilansalmen sillan rakentaminen kytkeytyy myös Haapaveteen siten, että nyt odotetaan, miten se vaikuttaa veden kiertoon vesialueella.

— Vielä ei olla pystytty todentamaan, miten saataisiin sellainen imu, joka Haapaselkään tarvitaan viipymän estämiseksi, Pätilä sanoo.