Yksi alus jäi jumiin Soskuan sulkuun, viisi odottaa Saimaalla pääsyä kanavaan — Toissa talvena uusittuun sulun alaporttiin iski vika

Mika Strandén

Yksi rahtialus jumittui Soskuan sulkuun sulun alaporttien vian vuoksi.
Yksi rahtialus jumittui Soskuan sulkuun sulun alaporttien vian vuoksi.

Saimaan kanavan Soskuan sulun alaportissa on havaittu vika, joka estää portin käytön. Liikenne Saimaan kanavalla on jouduttu keskeyttämään vian vuoksi.

Sisävesiväylät yksikön päällikkö Tero Sikiö Väylävirastosta kertoo, että portin jalkalaakerissa on havaittu vaurio.

— Porttia ei pystytä käyttämään ennen kuin se on korjattu.

Sikiö kuvailee jalkalaakeria portin saranaksi, joka pitää porttia paikallaan. Vika havaittiin porttia käytettäessä. 

— Kävimme paikalla ja totesimme, että alaportti ei ole siinä asennossa kuin pitäisi.

Kolme alusta kanavassa odottamassa

Soskuan sulun portissa paljastunut vika vaikuttaa huomattavasti liikennöintiin Saimaan kanavassa lähipäivinä.

Tiistaina iltapäivällä kolme alusta oli kanavassa tulossa Saimaalle. Saimaalla puolestaan oli viisi rahtialusta matkalla kanavaan.

Yksi alus on juuttunut sulkuun.

— Se on tällä hetkellä sulussa jumissa, kun porttia ei pystytä käyttämään.

Mahdollisuuksia aluksen saamiseksi pois sulusta selvitetään.

— Asiantuntijat ovat tekemässä suunnitelmaa, miten jatketaan.

Mika Strandén

Saimaan kanavassa odottaa pääsyä Saimaalle kaikkiaan kolme alusta.
Saimaan kanavassa odottaa pääsyä Saimaalle kaikkiaan kolme alusta.

Portti uusittiin toissa talvena

Sikiö kuvailee vikaa odottamattomaksi. Saimaan kanavan sulkujen alaportit uusittiin mittavassa remontissa vuosina 2017—2019. Soskuan portti uusittiin toissa talvena.

Sikiön mukaan on turhan varhaista arvioida, johtuuko nyt paljastunut vika uusien porttien asennuksen yhteydessä tehdystä virheestä.

Väylävirasto selvittää vaurion laajuutta. Liikennekatko jatkuu ainakin keskiviikkoon.

— Ainakin yön yli menee ainakin ennen kuin pystyy sanomaan lisää. Asiantuntijat ovat selvittämässä miten tästä mennään eteenpäin.

Marleena Liikkanen

Soskuan sulun alaportti uusittiin toissa talvena. Arkistokuva.
Soskuan sulun alaportti uusittiin toissa talvena. Arkistokuva.