Tilaajalle

Nanoselluloosa on niin kuuma ilmiö, että metsäyhtiökin kiinnostui biolääketieteestä – Lappeenrannan Kaukaalla sijaitsevassa tutkimuskeskuksessa valmistetaan koivupohjaisia haavasidoksia, joilla hoidetaan palovammapotilaita ehkä jo tänä vuonna

Erilaiset terveysinnovaatiot ja niiden tutkimus ovat parhaillaan niin metsäyhtiö UPM:n kuin paikallisten korkeakoulujenkin työpöydällä. Maailmalla kehitetään kilvan uusia tapoja hyödyntää nanoselluloosaa, mutta muoviongelman ratkaisijaksikin hehkutetun ihmeaineen tuotanto on hyvin kallista ja mittakaavaltaan pientä.

Marleena Liikkanen

UPM:n strategiasta ja uuden liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Pekka Hurskainen kertoo olevansa taustaltaan "puhtaasti paperintekijä", mutta viime vuosina biolääketieteen maailma on imaissut mukaansa. Hurskainen pitelee kädessään ihmeaineeksi kuvailtua nanoselluloosaa, jota voidaan hyödyntää niin pakkausteollisuudessa kuin terveystuotteissakin.

Ruiskusta ryöpsähtää valkoista mössöä. Aine tuntuu sormenpäissä liukkaalta, geelimäiseltä voiteelta. Vaalea mönjä on kotimaisesta koivusta tehtyä nanoselluloosaa, josta metsäyhtiö UPM valmistaa haavasidoksia Lappeenrannan Kaukaalla sijaitsevassa tutkimuskeskuksessaan.

Työ haavasidosten parissa vaatii äärimmäistä puhtautta ja tarkkuutta. Vanhemman laborantin Eija Haikalan työpäivä alkaa suojavaatteisiin ja turvakenkiin pukeutumisesta, korujen riisumisesta ja käsien desinfioinnista. Sulkutilaksi kutsuttuun suljettuun pukuhuoneeseen jäävät puhelin ja muut henkilökohtaiset tavarat. Laboratorioon ei saa viedä mitään desinfioimatonta, ja ovet pysyvät ulkopuolisille tiukasti suljettuina. Noin kymmeneltä tiloissa työskentelevältä laborantilta vaaditaan koulutus aseptiseen työskentelyyn.

Hygienia on tärkeää, sillä Lappeenrannassa valmistettavaa, hiljattain CE-merkinnän saanutta Fibdex-haavasidosta myydään eurooppalaisiin sairaaloihin ja klinikoille. Palovammapotilas saattaa saada koivusta tehdyn haavasiteen ihoonsa jo tämän vuoden puolella.

Luetuimmat