Joutsenon Elementti ostaa Kouvolan Betonin – Liikevaihto tuplaantuu 15 miljoonaan euroon ja työntekijämäärä nousee sataan

Yhtiö aikoo kasvaa jatkossakin yritysostoin.

Joutsenon Elementti Oy

Pekka Huotari jatkaa Kouvolan Betonin toimitusjohtajana. Joutsenon Elementin toimitusjohtaja Simo Tahvanaisen mukaan yrityskauppa antaa paremman mahdollisuuden erikoistumiseen.
Pekka Huotari jatkaa Kouvolan Betonin toimitusjohtajana. Joutsenon Elementin toimitusjohtaja Simo Tahvanaisen mukaan yrityskauppa antaa paremman mahdollisuuden erikoistumiseen.

Lappeenrantalainen Joutsenon Elementti Oy jatkaa kasvuaan.

Yhtiö on ostanut kaikki Kouvolan Betoni Oy:n osakkeet. Yhtiön toimitusjohtaja Simo Tahvanainen kertoo, että yrityskauppa on Joutsenon Elementin kasvustrategian mukainen.

Se kaksinkertaistaa konsernin valmistuskapasiteetin ja parantaa yhtiön markkina-asemaa Kaakkois- ja Etelä-Suomessa.

Joutsenon Elementti ei ole ensimmäistä kertaa yrityskaupoilla. Vuonna 2018 konserniin liittyi kotkalainen Metsäkylän Sementtivalimo Oy.

– Joutsenon Elementin tavoitteena on jatkaa räväkkää kasvua sekä orgaanisesti että yritysostoilla, Tahvanainen sanoo.

Mahdollisuus isompiin kohteisiin

Kouvolan Betoni Oy:n osto kasvattaa konsernin liikevaihdon 15 miljoonaan euroon ja työntekijämäärän sataan henkilöön.

Käytännössä liikevaihto tuplaantuu, sillä molempien yhtiöiden liikevaihto on ollut noin 7,5 miljoonan euron tasolla.

Yrityskauppa tarkoittaa myös sitä, että Joutsenon Elementin tuotevalikoima kasvaa.

– Kaksinkertaiseksi kasvava tuotantokapasiteetti mahdollistaa aiempaa isompien kohteiden toimitukset sekä tehtaiden erikoistumisen, sanoo toimitusjohtaja Tahvanainen.

Jatkossa Joutsenon tehdas keskittyy jalostusarvoltaan arvokkaampiin ja vaativampiin seinäelementteihin sekä parvekkeisiin.

Kotkan ja Kouvolan tehtaat puolestaan väliseiniin, kuorielementteihin ja laattoihin.

Huotari jatkaa Kouvolassa

Kouvolan Betonin toimitusjohtaja Pekka Huotari jatkaa yhtiön toimitusjohtajana myös yrityskaupan jälkeen.

– Olen todella tyytyväinen, että löysimme uudeksi omistajaksi kaakkoissuomalaisen yrittäjävetoisen yrityksen, jolla on kasvuhalua ja -kykyä, sanoo Huotari.

Tahvanainen muistuttaa, että betoniteollisuudessa on käynnistynyt iso rakennemuutos.

Toimiala keskittyy ja hiilineutraalisuustavoite kiihdyttää uusien tuotteiden, tuotantotapojen ja teknologian kehitystä.

– Uskomme saavamme kaupasta merkittävät synergiaedut; tuotantokapasiteetin kasvusta, tuotevalikoiman laajenemisesta, tehtaiden erikoistumisen mahdollistamasta tuottavuuden noususta ja lisääntyneistä tuotekehityksen resursseista.

Joutsenon Elementti Oy

Betonia jo vuodesta 1953

Joutsenon tehtaalla rakennuselementtien valmistus käynnistyi vuonna 1953.

Alkuvuosina tehtaalla valmistettiin puusementtilevyjä.

Ensimmäiset betonielementit valmistettiin Suomen ensimmäisiin elementtitaloihin 1960-luvun alkupuolella.

Nykyisin toiminnassa oleva Joutsenon Elementti Oy on vuonna 1994 perustettu yksityisessä omistuksessa oleva yritys.

Kommentoidut